Hain Porvoon Nuorkauppakamariin koejäseneksi, vuonna 2011, koska halusin uusia haasteita. En silloin tiennyt mitä tuleman pitää. Nämä neljä vuotta ovat olleet innostavaa ja opettavaa aikaa. Olen saanut kokea paljon, samalla kehittyen sekä ihmisenä että johtajana.
Nuorkauppakamaritoiminta on antanut minulle rohkeutta luottaa omaan taitooni. Toiminnan myötä olen tänä päivänä Sipoon Aktian pankinjohtaja. Ilman nuorkauppakamaritoimintaa minulla ei olisi ollut rohkeutta astua uusiin saappaisiin tai edes uskallusta hakea paikkaa. Rohkeutta ja intohimoa nuorkauppakamaritoimintaan sain puheenjohtajavuonna 2013 – silloin sain mahdollisuuden näyttää mihin pystyn. Samana vuonna olin myös kokouspäällikkönä A-alueen vuosikokouksessa. Vuosi 2013 opetti minulle mitä tiimityöskentely on ja sen tärkeyden, samalla kun sain oppia ihmisten johtamista sekä vastuunkantamista. Tässä vaiheessa olin myyty. Olin saanut verkoston ympäri Suomea ja lisäksi ystäviä. Olen edennyt kamariurallani vuosi per virka periaatteella vaikka minulla ei tällaista suunnitelmaa ollutkaan kun liityn koejäseneksi, innostus vain on jatkunut vuosi vuodelta. Tänä vuonna hain kehitysjohtajaksi, jotta saisin uusia mielenkiintoisia haasteita ensi vuodelle.
Haluan esimerkilläni kertoa, mitä hyvää olen itse saanut järjestöstä ja rohkaista heittäytymään mukaan nuorkauppakamarin tarjoamiin mahdollisuuksiin.