Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
The Shift. Kuvaaja Eero Mäkelä

The Shift – hullujako nuo turkulaiset?

”Oletko hullu, tiedätkö mikä sinua odottaa?” oli ensimmäinen kommentti, jonka sain kuulla tultuani valituksi THE SHIFT-tapahtuman projektipäälliköksi. Matkan varrella olen muutamaan otteeseen toistanut kysymystä, yleensä toki positiivisessa merkityksessä.

Sen verran hulluja silti olimme, että aloimme luomaan täysin uutta tapahtumakonseptia – businessfestivaalia. Intohimonamme oli tehdä jotain muuta kuin tavanomaista yrittäjä- ja startup-tapahtumaa. Mottona oli olla pikemmin hauskasti kuin kuivasti, mieluummin isosti kuin anteeksipyydellen. Tapahtuman käsitteleminen vaatii eri alojen rajat rikkovaa ajattelua. THE SHIFtissä musiikki, taide, sirkus ja kulttuuri törmäävät bisnekseen. Tapahtumapaikkana toimii Turun Linna. Paikanvalinta ei sinänsä ole sattuma, koska monet innovaatiot ovat tulleet linnan kautta Suomeen, kuten jokapäiväinen ruokailuvälineemme haarukka.

THE SHIFT on olemassa, jotta tapahtuman kävijät inspiroituvat, oppivat ja verkostoituvat. THE SHIFT keskittyy suuriin kysymyksiin – miten pysymme terveenä? Miten opimme? Miten tuotamme ja käytämme energiaa? Saatamme siis yhteen terveyden, oppimisen ja energian alojen yritykset ja toimialoista kiinnostuneet henkilöt ja yrityspäättäjät. SHIFTin tavoitteena on olla jokavuotinen businessfestivaali. Ensimmäinen vuoden kävijätavoite on kunniahimoiset 1500 kävijää per päivä.

THE SHIFT-tapahtuma on merkittävä kokonaisuus. Kokoluokaltaan se on järjestelyissään verrattavissa Tampereen tämän vuoden maailmankokoukseen. THE SHIFT edustaa nimenomaisesti sellaista toimintaa, jota Nuorkauppakamarien tulisi tukea: positiivista yhteiskuntavaikuttamista. Alusta alkaen hankkeeseen lähdettiin kahdella pääperiaatteella: luodaan merkittävä yritystapahtuma Varsinais-Suomeen ja tiivistetään Turun seudun neljän nuorkauppakamarin yhteistyötä.

Tämän mittakaavan projekti vaatii pitkäaikaista ponnisteltua koko projektiryhmältä. Tiedostamme, että tapahtumaa ei kuitenkaan yksin voida toteuttaa, ei ainakaan yhtä onnistuneesti tai siinä mittasuhteessa, jota olemme suunnitellet. Näin ollen THE SHIFT on laajentunut olemaan jotain enemmän kuin ”pelkkä” nuorkauppakamariprojekti.

Tällä hetkellä projektiryhmässä on mukana noin 30 henkilöä. Mikä hienointa, niin projektiryhmä koostuu mukavasta sekoituksesta henkilöitä – niin taustoiltaan kuin osaamiseltaan. Mukana on niin nuoria kuin vähän varttuneempia, on opiskelijoita, taitelijoita, konsultteja ja yrittäjiä. Olemme tiimittäneet ryhmän, ja jokaiselle ryhmälle löytyy oma vastuuhenkilö ja vastuualue: on viestintätiimi, videotiimi, markkinointitiimi, myyntitiimi, sisältötiimi, vapaaehtoistiimi jne. Noin puolet projektiryhmästä on nuorkauppakamaritaustaisia.

Niin, olinko sitten hullu? Varmasti. Mutta kuten nuorkauppakamariprojekteisssa yleensä, niin onneksi niitä hulluja löytyy siihen vierelle. Teemme valtavasti töitä joka päivä, jotta tapahtuman toteutus olisi niin lähellä tavoitteitamme kuin mahdollista. Loppupeleissä teemme töitä Sinulle. Päämäärämme on saada Sinut paikanpäälle. Tämä on sinun kutsusi linnaan.

Alexander Törnroth
Projektipäällikkö

Kiinnostuitko tapahtumasta? Kaipaatko lisätietoja? Ole yhteydessä!

alexander@theshift.fi
www.theshift.fi

 

YHTEENVETO TAPAHTUMASTA

The SHIFT on kaksipäiväinen, moni- ja poikkialainen yritystapahtuma, joka saattaa yhteen terveyden, oppimisen ja energian alojen yritykset ja toimialoista kiinnostuneet henkilöt ja yrityspäättäjät.

Aika: 31.5.-1.6.2016

Paikka: Turun linna ja linnan puisto.

Kävijätavoite / päivä: 1500

Kohderyhmät: Terveyden, oppimisen ja energian alojen yritykset ja yrityspäättäjät, startupit, sijoittajat sekä vaikuttajat.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Go for it! – Agneta Wackström

Next Post

Pirkanmaan ensimmäinen kansainvälinen nuorkauppakamari julkistettiin Tampereen huipulla

Read next