Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Itsensä haastaminen vei puhekilpailun Euroopan mestaruuskilpailuun

“Ai siellä kamarissa on pakko osallistua puhekilpailuun, jossa aihe annetaan vain hetkeä ennen vetoa ja sitten täytyy puhua 3 minuuttia yleisön ja tuomariston edessä? Todella naurettava sekä ärsyttävä ajatus. Taidan sittenkin jättää hakematta tuon harrastuksen pariin…” 

Nämä olivat rehelliset lauseeni keskustelusta puolisoni kanssa, kun pohdin hakeutumista Pirkanmaan Nuorkauppakamariin alkusyksystä 2022. 

Olen aina jännittänyt ihmisten edessä olemista ja puhumista. Silti jokin niissä tilanteissa on aina kiehtonut minua. Ehkä se, että yleisö on siinä hetkessä juuri minua varten läsnä ja kuuntelemassa, eikä minun ole tarvinnut raahata heitä kuuntelemaan minua. Tilanne on ikään kuin katettu minulle valmiiksi.  

Ala-asteella sain kehuja näyttelijän lahjoistani, mitä tuli ainakin huumoripitoiseen näyttelemiseen. Yläasteella luokkatoverit vakuuttuivat esiintymisestäni ja puhumisestani luokan edessä, vaikka olin usein se porukan vähäpuheisin kaveri. Lukiossa halusin tietoisesti treenata puheesiintymistäni, joten päädyin tuon aiheen pariin kurssille. Se antoi minulle myönteisiä kokemuksia esiintymisestä ja kasvatti sitä kautta hieman omaa itseluottamusta. Ammattikorkeakoulun tradenomiopinnoissa esiintymistilanteita tuli usein, mikä kouli entisestään yleisön edessä olemiseen ja jännityksen käsittelyyn.  

Koin kamariin tullessani olevani suhteellisen varma sekä selkeä esiintyjä, mutta ajatus puhekilpailusta silti puistatti. Päätin silti hakea toimintaan mukaan ja heti ensimmäisenä vuotenani pääsin esiintymään eri kamareille psykologisen turvallisuuden työpajojen merkeissä.  

Alkuvuodesta 2024 koittikin sitten oman kamarini sisäiseen puhekilpailuun osallistuminen. Aikaa valmistautumiseen ei hirveästi kokoustamisen yhteydessä ollut. Hikoilun ja stressin keskellä sain jonkinlaisen puheen kakistettua ulos lukien sitä paljon puhelimeni näytöltä. Voitto siitä kuitenkin irtosi useiden kanssakisaajien joukosta, joten ei muutakuin kohti alueen kisaa kamarimme järjestämään Kärki-konferenssiin!  

Aluekisaa stressasin vähintään yhtä paljon, sillä tiesin, että aiheen saa 30 minuuttia ennen kilpailua. Lisäksi olin samana päivänä ensin vetänyt oman työpajani psykologisesta turvallisuudesta, joten jännitystä päivässä tosiaan riitti. Tämän puheen valmisteluun sain onneksi tukea kamarimme jäseneltä Anne-Mari Mansikalta, jonka kanssa puolituntinen vierähti nopeasti hyvän ideoinnin merkeissä. Sain puhuttua puheen kerran Anne-Marille ja sekin oli räikeästi yli annetun aikamääreen. Ei muutakuin siitä lavalle. H-hetkellä puhe kuitenkin meni aivan nappiin täpötäydelle baariyleisölle ja olo tuntui varmalta puhuessa. Ja mikäs sen ihanempaa, kuin oman kamarini runsaslukuiset jäsenet ja “Hyvä Pyry!”- huudot luomasssa baarin tunnelmaa. Pieneksi yllätyksekseni voitto irtosi alueen kisasta, joka tuntui tottakai mahtavalta.  

Tuon kisan jälkeen alkoi nousemaan kunnianhimoisempi halu kehittyä puhujana, sillä seuraavassa kisassa oli panoksena Suomen edustajuus ECkonferenssiin. Nyt valmistautumisaikaakin oli runsaasti – 4 viikkoa. Hioimme jälleen timanttisen puheen Anne-Marin kanssa. Tässä kisassa onnistuin erityisesti omakohtaisen, haavoittuvaisen tarinani soveltamisen annettuun aiheeseen JCI-näkökulmaa unohtamatta. Kansallisen kilpailun puhe oli omasta mielestäni paras elämäni aikana pitämäni puhe ja tästä palkintona irtosi koko kisan voitto.  

Puhekilpailut veivät minut seuraavaksi Ouluun Eurooppakonferenssiin. Oli suuri kunnia edustaa kotimaatani puhujana. Tämä kisa oli luonnollisesti hieman erilainen kuin aikaisemmat, sillä puheiden aiheita tuli kaksi ja kieli piti vaihtaa suomesta englantiin. Puheiden suunnittelussa ja treenaamisesssa minua auttoi Anne-Marin lisäksi Jussi Toivonen. Heidän ideoidensa sekä vinkkiensä kautta sain varmuuden astella yleisön eteen Oulussa. Puheeni sujui tuttuun tapaani laadukkaasti ja nyt onnistuin hieman paremmin puheen tauottamisessa. Kisa oli kovatasoinen ja tällä kertaa puheeni ei finaalipaikkaan riittänyt ja kisani päättyivät siihen. Kilpailun juontaja tuli kisan jälkeen kuiskaamaan minulle, että “you were so close”, joka sai minut tuntemaan ylpeyttä ja tyytyväisyyttä omaan suoritukseeni, vaikka tottakai päällimmäinen tunne oli iso harmitus.  

Oma tarinani puhekilpailijana on siis ironinen. Ensiksi koko konsepti meinasi muodostua minulle syyksi olla hakeutumatta koko kamaritoimintaan ja lopulta sitten löysin itseni kisaamassa Eurooppa-tason kilpailussa.  

Tämä tarina on siis elävä esimerkki siitä, mitä kaikkea upeaa itsensä haastaminen puhumisessa voi poikia kamaritoiminnasssa. Onnistumisen ja ylpeyden hetkiä, kehittymistä, uusiin ihmisiin tutustumista, uuden oppimista sekä varmuutta tekemiseen. Täydellistä puhujaa ei ole olemassakaan, mutta altistamalla itsemme esiintymistilanteisiin sekä kehittävälle palautteelle, olemme varmasti menossa kohti taitavempaa puhujaversiota itsestämme! 
 
Pyry Klemettilä 
 
Kirjoittaja on Pirkanmaan Nuorkauppakamarin jäsen, joka haastoi itsensä epämukavuusalueelle paikalliskamarin puhekilpailussa, voitti lopulta puhekilpailun Suomen mestaruuden ja eteni puhekilpailun Euroopan mestaruuskilpailuun. 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Eurovaalit 2024 – löytääkö kansa nyt uuden valtamahdollisuutensa? 

Read next