Mistä tunnistaa vastuullisen johtajan?

08/07/2021

Harva ehkä tietää, millainen matka on pitänyt kulkea, että Savosta päästiin tekemään vastuullista johtajuutta uudella vuosikymmenellä. Pieni savolainen teollisuuskaupunki ei kovin tarjonnut kasvuympäristönä juuri selluntuoksua ja kylmiä talvia kummempaa. Syvällä sisimmässäni kuitenkin asui eurooppalaisempi nuori herra kuin itse tiesinkään. Ehkäpä tämän vuoksi tie vei maailmalle ja kohti uusia haasteita. 

Harva on kokeillut yhtä montaa juttua kuin elämässäni on eteen tullut. Lavatanssit vaihtuivat aikanaan Euroopan salsaklubeihin ja hissipuheet stand up -lavoille. Nuorkauppakamaritoimintaan mukaan pääsyn kautta pääsin vasta tutustumaan oikeasti ihmisiin. Tämä lähes 10 vuoden matka on ollut paljon enemmän kuin uskalsi lähtöviivalla toivoa – uusia ihmisiä ja tilanteita kehityksen etupenkillä on riittänyt. 

Tämän harrastuksen kautta olen monesti miettinyt, että olenko tavannut jo tulevaisuuden johtajan. Uskoisin, että tämän harrastuksen kautta olen päässyt jo tapaamaan ainakin tulevaisuuden vastuullisia johtajia. Mistä hänet sitten tunnistaa? En usko, että häntä voi vielä nimetä, mutta monta hyvää vaihtoehtoa on varmasti jokaiselle tullut jo vastaan. 

Vastuullisena johtajana punnitaan monia eri puolia asioista; Tehdään vertailua ja valitaan oikealta tuntuva ratkaisu. En usko, että insinöörimainen lähestyminen kuitenkaan on vaatimus, vaikka niin tuosta kuvauksesta voisi ehkä tulkita. Tärkeintä lienee se, että kaikki päätökset kestävät tarkastelun useammastakin kulmasta. Savolaista ”kuulijan vastuulla” ei tässä kohdassa ole syytä suosia, vaan niille on paikka aivan muissa tarinoissa. 

Näkisin, että nykyisin vastuullisuuden piirteitä alkaa löytyä hyvin monesta meistä. Haluamme luoda kestäviä ratkaisuja kertakäyttöisten sijaan. Toimintamme on vuosi vuodelta ottanutkin jo harppauksia kohti vastuullisempaa suuntaan niin projektien kuin tapahtumien muodossa. Haluamme toimia aina oikein ja tehdä oikealta tuntuvia ratkaisuja joka hetkessä. 

Vuosi sitten oli tilanne, että oli syytä jättää monia asioita tekemättä ja etsiä ratkaisuja. Keinoja tehdä asioita oikein ei siihen hetkeen ollut ja ainut oikea ratkaisu oli ottaa aikalisä. Nyt meillä on onneksi käsillä aika, että on jälleen mahdollista tehdä kestäviä asioita ja viedä muutosta eteenpäin. Pyörää ei tarvitse keksiä uudestaan, mutta pyöriin joutuu monesti laittamaan uudelleen vauhtia, jotta pääsee edessä olevasta ylämäestä eteenpäin. 

Ari Saavalainen

Kansallinen puheenjohtaja

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn