Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Ihminen ihmiselle, toiminnanjohtaja kamarille

Sini Havukainen luotsaa Suomen nuorkauppakamareita lämmöllä ja lähimmäisenrakkaudella. ”En tiedä, mistä tätä rakkautta ja kiitollisuutta pulppuaa”, Sini nauraa.  

– Mun paikkani on avattu! ajatteli Sini Havukainen nähdessään kuin ihmeen kaupalla viimeisenä hakupäivänä työpaikkailmoituksen nuorkauppakamarien toiminnanjohtajaksi. 

Pitkän prosessin, prässin, kuten Sini sitä kuvailee, jälkeen Sini Havukainen valittiin SNKK:n uudeksi toiminnanjohtajaksi syksyllä. 

– Tämä on tarkoitettu juttu. Minä olen löytänyt SNKK:n ja SNKK on löytänyt minut, tiivistää Sini kiitollisuutta huokuen.  

Aina askeleen edellä 

Lähimmäisenrakkaus vaikuttaa ohjanneen Siniä elämässä ja uralla. Nuoren Sinin suurimpia unelmia olivat omat lapset ja lasten kanssa työskentely.  

– Lukion jälkeen halusin lastenhoitajaksi. Osasin kaikki lastenlaulut ja -lorut ulkoa ja tiesin, minkä merkkiset kurahanskat omille lapsilleni ostan, Sini nauraa.  

Tie vei kuin veikin lastenhoitajaksi ja moni unelma kävi toteen: omat hoitolapset, työskentely päiväkodissa ja lopulta myös vuosina 2003 ja 2006 syntyneet Lassi ja Eveliina – Sinin omat aarteet. Lähihoitajan opinnot jatkuivat sairaanhoitajan opinnoilla ja täydentyivät kätilön tutkinnoksi.  

– Minulla on tolkuton hoivavietti ja -vaisto. Sain jakaa sitä kätilönä vastasyntyneille ja vanhemmille, muistelee Sini.  

Kätilönä Sini työskenteli niin vastasyntyneiden teholla, synnyttäneiden vuodeosastolla kuin synnytyssalissakin. Työ opetti olemaan aina askeleen edellä ja näkemään seuraavan askeleen.  

– Kun on juossut hätäsektioon ja elvyttänyt vastasyntynyttä, osaa olla hermostumatta ihan pikkujutuista, huomauttaa Sini.  

Kaiken muuttanut Kalifornia 

Lempäälään arkensa rakentaneiden Havukaisten elämä muuttui Sinin puolison työkomennuksen myötä. Sini piti, kuinkas muutenkaan, itsensä kiireisenä ja ihmisten ympäröimänä lastensa koululuokkien ”room repinä”.  Hän oli lastensa koululuokissa yhdyssiteenä vanhempien ja opettajien välillä, samalla auttaen kaikenlaisissa koulun askareissa.  

– En missään nimessä olisi voinut vain istua sohvalla. Opin kielen ja kulttuurin, näin ja koin, iloitsee Sini. 

Kaksi vuotta Piilaaksossa teki tehtävänsä.  

– Kerta kaikkiaan elämäni muuttui täysin Kalifornian vuosien jälkeen, Sini huokaisee ja jatkaa: 

– Talo, jossa asuimme, oli kävelymatkan päässä siitä autotallista, missä Apple on perustettu. Toiseen suuntaan kävellessä oli silloinen Applen pääkonttori. Tajusin, että ei siinä ympäristössä ole mitään niin ihmeellistä, vaan jokaisella on yhtäläiset mahdollisuudet luoda jotain isoa. 

Start up -ilmapiiri tempasi Sinin mukaansa ja Lempäälään kotiuduttua uusi suunta lähimmäisenrakkauden toteuttamiselle oli löytynyt: yrittäjyys. Toinen yritys kasvoi Tampereen suurimmaksi yksityiseksi senioreiden kotihoidontuottajaksi, toinen oli palkittu äitiys- ja neuvola-applikaatio.  

– Molemmat yritykset ovat nyt siirtyneet eteenpäin. Keskityn täysillä nuorkauppakamarien kehittämiseen, niputtaa Sini. 

Nuorkauppakamarilainen voittaja 

Tammerkosken nuorkauppakamari toivotti positiivisen Sinin tervetulleeksi vuonna 2015. Sen jälkeen menoa on riittänyt. Sini kuvailee itseään aktiiviseksi, kamarin joka paikan höyläksi ja ”the oneksi”, jota pyydetään joka paikkaan.  

Ja Sinihän on suostunut, mennyt ja tehnyt. Tuore toiminnanjohtaja on voittanut käytännössä kaiken, mitä voittaa voi. 

– Vuoden tulokas, aktiivisin kamarilainen, vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö…, aloittaa Sini luettelonsa ylpeänä, muttei ylpeillen – vaikka varaa sillekin olisi.  

– Voittaisin todennäköisesti kilpailun eniten kilpailuja voittaneista, nauraa Sini vielä päälle.  

Nuorkauppakamaritoiminnassa saa enemmän, mitä itse on valmis antamaan. Tämän kamarikliseen allekirjoittaa myös tuore toiminnanjohtaja.  

– Mikään muu asia ei ole muuttanut elämääni niin paljon kuin nuorkauppakamari, kuvailee Sini. 

– Kamaritoiminnan ei tarvitse resonoida kaikkien kanssa. Mutta sanon silti: sohvalle jäämällä ei voi vahingossakaan saada sitä kaikkea, mitä kamari antaa, hän kiteyttää.   

Johtaminen ja hyvinvointi kytkeytyvät toisiinsa 

Suomalaisille avunpyytäminen ei välttämättä ole vahvuus, mutta siihen toiminnanjohtajana Sini kamarilaisia kannustaa.  

– Reilusti pyydetään ja tarjotaan apua, siten kamareissa jaksetaan. Kannattaa muistaa, että kaiken ei aina tarvitse olla kauheaa prässiä! Kamaritapahtuma voi olla välillä myös itsestään huolehtimista, vaikka joogaa tai meditointia, muistuttaa Sini lempeästi nauraen. 

Sini on tyytyväinen siitä, että lepäämättömyydellä kehuskelun aika on vihdoin ohi. Johtaminen ja hyvinvointi kytkeytyvät toisiinsa täydellisesti. Johtajan on annettava esimerkkiä myös hyvinvoinnin ylläpitämisessä.  

– Ihanaa, että me olemme tajunneet olevamme ihmisiä, emmekä kaikkeen kykeneviä robotteja, tiivistää Sini.  

Hyvät käytännöt kertautumaan 

Nuorkauppakamaritoiminnan tulevaisuuden toiminnanjohtaja näkee, kuten kuuluukin: valoisana ja positiivisena. Tärkeimmäksi tehtäväkseen toiminnanjohtajana hän nostaa kumppanuudet ja niistä huolehtimisen.  

– Haluan olla mukana vaikuttamassa positiiviseen kehitykseen. Hyvät käytännöt kertautuvat ja valuvat alueilta kamareihin, kiteyttää toiminnanjohtaja. 

Karjalaiset taustat omaavalle lempääläläiselle toisista huolehtiminen tulee luonnostaan. Muiden huomioonottamisen ja ihmistuntemuksen Sini mainitsee ehdottomina vahvuuksinaan. 

– Haluan tutustua vielä paremmin kamarien toimintaan. Tämä ei ole mitään yksintekemistä. Vuosittain vaihtuvan tiimin kanssa rokataan aina paras mahdollinen vuosi pakettiin, nauraa toiminnanjohtaja. 

Merkittäväksi tulevaisuuden visioksi Sini mainitsee kansainvälisyyden. Hän haluaa luoda enemmän yhteistyötä kansainvälisen JCI-yhteisön kanssa. 

– Mitä ohjeita, arvoja ja teemoja kansainvälisestä yhteisöstä tulee, niitä haluaisin saada jalkautettua enemmän Suomen kamarienkin toimintaan. Tulevaisuuden JCI Finland on mahdollisimman kansainvälinen, Sini maalailee.  

Ihmiseltä ihmiselle 

Kansainvälistä bisnestä tehnyt Sini on päässyt ammentamaan asiantuntemuksestaan niin YK:ssa kuin EU:ssakin. Kovat paikat ovat opettaneet, että kaikki me olemme vain ihmisiä.  

– Jokaiselle voi tulla hikka, jokaisella voi jäädä vetskari auki. Ihmiset ovat lopulta inhimillisiä. Sen oivaltaminen on poistanut valtavasti stressiä, Sini hymyilee.  

Vuosien kokemus johtajana on antanut itsevarmuutta. Nyt Sini uskaltaa sanoa ja vaatia muilta – mutta aina rakkaudella kannustaen.  

– En tiedä mistä tätä rakkautta ja kiitollisuutta pulppuaa. Minua ei tosiaan tarvitse muistuttaa kiitoksen antamisesta muille, iloitsee Sini silmät loistaen. 


Teksti: Laura Pullinen 
Kuvaaja: Juho Aronen 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Kiitos sinulle!

Next Post

As Oy Tampereen Valkotakki – Uskalla ajatella isosti!

Vastaa
Read next

Unelmista totta

Kun Päivi Tiura-Paavolalta kysyy, mikä oli parasta hänen vuodessaan Akaan Nuorkauppakamarin presidenttinä, on…