Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Imatran B-alueen vaalikokouksessa uusia senaattoreita

B-alueen vaalikokous pidettiin Imatran legendaarisessa Valtionhotellissa. Lauantai-illan gaalassa juhlittiin 50-vuotiasta Imatran Nuorkauppakamaria ja samalla jaettiin myös kaksi uutta senaattoriarvoa.

Hanna Häppölä #75389

hannahappolaHanna Häppölä on ollut erittäin aktiivinen JC koko kamariuransa ajan. Omassa kotikamarissaan Riihimäen – Hyvinkään Seudun Nuorkauppakamarissa hän on ollut positiivinen roolimalli innostaen muita jäseniä aktiiviseen toimintaan. Hän on toiminut hallitusvirassa jokaisena vuonna liittymisestään lähtien ja vetänyt lukemattomia paikallisia projekteja. Omana puheenjohtajavuotenaan hän innosti omalla esimerkillään muita jäseniä nostamaan kamarin toiminnan täysin uudelle tasolle ja loi uskoa tulevaan lopetusuhan alla riutuneelle kamarille.

Hanna on ollut aktiivinen myös alueellisella ja kansallisella tasolla. Hän on toiminut useassa alueellisessa virassa, kouluttajana kansallisella tasolla sekä edustanut kamariaan puhe- ja debattikilpailuissa. Ennenkaikkea hän on edistänyt kamarien välistä yhteistyötä aluerajat ylittäen ja tehnyt kamaritoimintaa tunnetuksi paikallisen Kauppakamarin valiokuntatyön kautta viimeisen kuuden vuoden ajan. Hän on aktiivisesti painottanut kamarin tarjoamia verkostoitumismahdollisuuksia, ja innostanut jäseniä ja koejäseniä osallistumaan kokouksiin ja tapaamaan uusia ihmisiä. Hän on aina kulkenut silmät auki ja innostanut uusia koejäseniä kamaritoimintaan – ja houkutellut tekijöitä myös muihin naapurikamareihin.

Erityisesti Hanna Häppölä on kunnostautunut koulutustoiminnassa. Hän osallistui ensimmäiseen kouluttajakouluun vuonna 2011 ja on ollut siitä lähtien erittäin aktiivinen ja pidetty kouluttaja. Hän on kouluttanut säännöllisesti alueellisissa ja kansallisissa koulutuksissa, ja vieraillut niiden välillä kouluttamassa naapurikamareissakin. Hänen panoksensa on huikea etenkin Start-koulutusten vetäjänä, joita hänellä on takaan eri kokouksissa jo kymmenkunta. Myös tänään täällä hän on vetänyt kaksi koulutusta, joihin moni teistäkin ehti osallistua.

Jani Sund #74546

janisundJani Sund on toiminut aktiivisesti nuorkauppakamarissa jo 11 vuoden ajan. Tuona aikana Jani on hoitanut monia virkoja omassa kamarissa, alueella ja kansallisella tasolla. Kamaritasolla on kuuden hallitusvuoden aikana ollut 9 eri virkaa. Vuonna 2008 hän toimi Imatran Nuorkauppakamarin puheenjohtajana.

Hän on osallistunut useisiin kokouksiin alueella, kansallisella tasolla sekä Eurooppa- ja maailmankokouksissa. Hän on toiminut Tuottava Idea -kilpailun kansallisena ja alueellisena päällikkönä, aluepalkintopäällikkönä sekä kansallisena palkintotuomarina, että  Eurooppa- ja Maailmanpalkintojen palkintotuomarina.

Imatran Nuorkauppakamarille Janilla on ollut hyvin merkittävä ja huomattava vaikutus. Koko kamariaikansa hän on ollut yksi aktiivisimmista jäsenistä. Hän on ollut kamarin nostava ja kantava voima. Jani on ollut aina paikalla kun apua tarvitaan ja auttaa aina hymyssä suin. Voisikin sanoa, että hän on yhtä kuin kamarimme – kun puhutaan Imatrasta, ei voi olla puhumatta Janista!

 


Senaattorit ovat ansioituneita nuorkauppakamarilaisia, joille Junior Chamber International -maailmanjärjestö on myöntänyt senaattoriarvon. Senaattoreina he saavat mahdollisuuden osallistua nuorkauppakamarin ja Suomen Senaatin toimintaan myös täytettyään 40 vuotta.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Urheilutoimittaja Kaj Kunnas on Vuoden Positiivisin Suomalainen

Next Post

JCI President Paschal Diken haastattelu

Read next