Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Viestintätaidot luovat menestystä

Huomisen johtaja tarvitsee työkaluja selvitäkseen informaatiotulvassa ja sitouttaakseen työyhteisönsä.  

Koronapandemia muutti työelämää pysyvästi. Etätyöskentely on tuonut paljon uusia tapoja viestiä, mutta samalla sen myötä yhteyskatkokset johtajien ja työntekijöiden välillä ovat lisääntyneet. Chattien kilkutellessa jatkuvasti informaatiotulva hautaa työntekijät alleen ja saa huomion jakaantumaan sekä katkeilemaan toistuvasti. Välillä voi tuntua haastavalta tunnistaa, mikä on aiheellista ja todenmukaista tietoa. 

Tulevaisuuden johtajan tärkein taito onkin viestintä. Vaikuttava ja sitouttava viestintä näkyy konkreettisina toimintatapoina. Johtajuus on sitä, miten johtaja käyttäytyy arjessa. Millaisia tapoja johtajalla tulisi olla, jotta hän luotsaa yhteisönsä asetettuihin tavoitteisiin ja saa pidettyä yllä jatkuvaa uudistumista? 

Ole avoin ja aito 

Henkivakuutusyhtiö Guardianin toimitusjohtaja Deanna Mulligan on todennut McKinseyn haastattelussa, kuinka heillä muiden New Yorkin vakuutusyhtiöiden tapaan oli jäykkä ja viestinnältään hyvin muodollinen organisaatiokulttuuri ennen pandemiaa. Kuluneen kahden vuoden aikana sisäinen viestintä on muuttunut rennommaksi, sillä se tapahtuu enimmäkseen kotiympäristössä. Yhtiön teettämän tutkimuksen mukaan muutos on johtanut työntekijöiden sitoutumisen kasvamiseen. 

Johtamillasi ihmisillä on sinua kohtaan suuret odotukset. Mitä inhimillisempi olet, sitä enemmän ansaitset heidän luottamustaan, ja he oppivat ymmärtämään sinua paremmin. Olemalla avoin ja oma itsesi, motivoit työntekijöitä sekä lujitat heidän sitoutumistaan organisaatiota kohtaan. Samalla saat mahdollisuuden saada paljon aikaan. 

Viesti selkeästi ja konkreettisesti 

Jotta viestisi on vaikuttava ja tavoittaa oikean kohderyhmän, sen kannattaa olla yksikertainen ja napakka.  

Laadi viestisi selkeäksi ja konkreettiseksi, jotta sen ydinsisältö ymmärretään helposti ja saadaan tarvittaessa vietyä nopeasti käytäntöön. Muista toistaa viestiäsi riittävän usein asianmukaisissa kanavissa, jotta tavoitat varmasti koko kohderyhmän. 

Ajantasainen ja oikea tieto 

Tulevaisuuden johtajan on tärkeää huolehtia, että hänellä on käytössään tarpeellinen ajantasainen tieto, jota analysoida päätöksenteon tueksi. Avoimen viestintäkulttuurin avulla saat paitsi oman viestisi kulkemaan, mutta myös takaisinpäin arvokasta ensikäden tietoa muulta työyhteisöltä.  

Automaattisesti kootun datan analysointi yhdistettynä henkilöstöltä saatuun, mittareiden ulottumattomissa olevaan, tilannekuvaan luo hyvän pohjan valinnoille. 

Lisää konkreettisia työkaluja huomisen johtajan työkalupakkiin saa Suomen Nuorkauppakamareiden kansallisesta vaalikokouksesta. Viestinnän Vastaisku -nimeä kantava kokous järjestetään 7.-9.10.2022 Kuopiossa. Lisätiedot ja rekisteröityminen: www.viestinnanvastaisku.fi 

Kirsi Vartiainen 
Kokouspäällikkö, Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen vaalikokous 2022 
Kuopion Nuorkauppakamari 

Kuva: Oodia/Mirka Happonen

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Edistämässä tulevaisuuden johtajuutta yhdessä sidosryhmien kanssa

Next Post

Turha, turhempi, johtaja?

Vastaa
Read next