Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Ura ulkomailla – kokemuksia Intiasta

Senaattori Silva Paananen on viihtynyt Intiassa jo kymmenisen vuotta eikä paluu Suomeen ole houkutellut, sillä yrittäjäelämä vei mennessään! Lue Silvan ajatuksista kv-uran alkuvaiheista, käännekohdista ja vinkeistä kv-urasta haaveileville.

Mitä teet Intiassa ja miten olet sinne päätynyt?

Tulin Intiaan syksyllä 2008 Finpron palvelukseen ja olin Chennain vientikeskuksen päällikö vuoden 2011 loppuun saakka.  Suomeen paluu ei siinä vaiheessa houkutellut, joten rohkeasti ryhdyin ensimmäistä kertaa elämässäni yrittäjäksi ja vielä Intiassa! Minulla on vuonna 2012 Delhiin perustettu konsulttiyritys Kasvu Consulting www.kasvu.consulting.  Autamme länsiyrityksiä Intian markkinoille erilaisten go-to-market -palvelujen avulla.  Lisäksi suunnitteilla on myös trading – toiminnan käynnistäminen.

Yksi palvelu on monikulttuurisen johtamisen ja viestinnän työpajat nimenomaan Intian ja Suomen välillä.

Incredible India on osuva slogan, ja voin vakuuttaa, että lähes 10 vuotta on ollut iso kasvun paikka.  Olen oppinut kärsivällisyyttä ja epävarmuuden ja erilaisuuden sietämistä. Intia on näyttänyt minulle monet kasvonsa, pienistä maalaiskylistä huipputeknologiayrityksiin. Olen oppinut taipumaan erilaisiin jooga-asentoihin ja tekemään tilaa intialaiselle joustavalle aikakäsitykselle. Olen tavannut monenlaisia hienoa ihmisiä: viiltävän älykkäitä teknologia- ja businesstyyppejä, onnistumisennälkäisiä nuoria yrittäjiä ja ovelia rikshakuskeja jotka funtsivat tehdä tiliä ulkomaalaisen kustannuksella. Olen oppinut paljon itsestäni ja on ehkä huimin tämän matkan anti.  Olen saanut rinnalleni, vastoin kaikkia odotuksia, tosi hienon intialaisen miehen, joka on peilini ja sparrarini ihmeellisessä Intiassa.

Onko jotain selkeitä käännekohtia tai päätöksentekopisteitä, jotka ovat ohjanneet uraasi kansainvälisemmäksi?

Ei ole mitään selkeää kohtaa.  Paremminkin muistelen jo pienestä tytöstä rakastaneeni matkustamista ja vieraita kieliä. Perheeni matkusti ja itse interreilaisin 17-vuotiaasta alkaen. Kansainvälinen kauppa kiinnosti mutta en rakentanut uraa mitenkään määrätietoisesti. Paremminkin polku on valinnut minut.

Mitä vinkkejä sinulla olisi kansainvälisestä työurasta haaveileville?

Epäilen, että vinkkini eivät ole enää ihan tämän maailman ajan vinkkejä, koska nykyisin nuoret ovat onneksi erittäin kielitaitoisia, paljon matkustaneita ja ns. born global – henkisiä. Some-kanavat ovat hyvä väylä markkinoida osaamistaan.  CIMO- vaihto on loistava opintojen loppuvaiheessa oleville.  Nuorkauppakamari on ainutlaatuinen verkosto, sillä loppukädessä vaikka oma osaaminen onkin tärkeää, vähintään yhtä merkityksellistä on ns “know-who”.

Miksi kannattaa lähteä Goan Maailmankokoukseen?

Neljä syytä:

  • upea kesäinen keli Suomen räntäsadesesongin aikana
  • mahdollisuus kokea Incredible India ihan itse
  • mahdollisuus verkottua globaalisti
  • Intia on yksi maailman nopeimmin kasvavia talouksia.  BKT kasvaa 7 prosentin luokkaa ja hallitus tekee hyvää työtä poistaakseen kaupanesteitä.  Intian tarvitsee innovatiivisia teknologioita mm ympäristöongelmien taklaamiseksi ja lisäksi nopeasti kasvava keskiluokka vaatii huipputuotteita.

Tärkeimmät vinkit Goalle lähtijöille?

Avoin mielen ja ennakkoluulot romukoppaan. Intia on toki yhä kehittyvä maa mutta Goa on yksi Intian parhaiten toimivista valtioista koska se on pieni ja elää pitkälti turismista.  Vatsatautipeikko on mielestäni todella liioiteltu: se ei todellakaan iske kuin harvoihin.  Isoja lääkepakkeja on turha kantaa: Intiasta saa kaikkea. Ottakaa aikaa nähdä muutakin kuin HQ -hotelli.  Goalla on mukava vuokrata skootteri ja ajella rantakyliä ja nauttia lämpimästä tuulesta kasvoilla.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Ammattina Massahurmaaja

Next Post

Kv-akatemia vieraili Sandvikilla

Read next