Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Uusi senaattoriarvo Helsinkiin

Kristiina Mendes Helsingin Nuorkauppakamarin PRES vuodelta 2008 on palkittu senaattorin arvonimella 3.9.2016 ja aiheesta. Kristiina on osallistunut yli kolmeenkymmeneen JC projektiin uransa aikana. Kun senaattorijulkistustilaisuudessa senaattori Tero J. Kauppinen kuvaili Kristiinan olevan sellainen JC luottopakki, se ei voisi olla osuvammin sanottu. Jos projekti on kaivannut jäsenekseen tekevää asennetta ja terävää päätä on Kristiina ollut aina mukana auttamassa projektia raiteilleen. Kristiina on tullut monelle suomalaiselle ja ulkomaiselle JC:lle tutuksi sillä hän on osallistunut viiteenkymmeneenkahteen kansalliseen ja kansainväliseen JC kokoukseen. Kristiinasta  saa Suomen Senaatti sellaisen aktiivisen jäsenen josta me muut voimme ottaa mallia.

 


Senaattorit ovat ansioituneita nuorkauppakamarilaisia, joille Junior Chamber International -maailmanjärjestö on myöntänyt senaattoriarvon. Senaattoreina he saavat mahdollisuuden osallistua nuorkauppakamarin ja Suomen Senaatin toimintaan myös täytettyään 40 vuotta.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Nuorkauppakamari työelämässä

Next Post

Tuottava Idea-kilpailussa palkittiin Etelä-Suomen parhaat ideat

Read next