Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Kansallinen vaalikokous Helsingissä huipentui suuriin senaattorijuhliin

 
Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen vaalikokous huipentui lauantaina myönnettyihin senaattorin arvonimiin. Senaattorin arvo on kansainvälisen JCI -järjestön korkein tunnustus ja oikeuttaa elinikäiseen osallistumiseen nuorkauppakamaritoimintaan. Poikkeuksellisen juhlava päivä huipentui poikkeuksellisesti, sillä jopa viisi ansioitunutta nuorkauppakamarilaista palkittiin järjestön hyväksi tekemistään uhrauksista. Nämä ansioituneet henkilöt ovat:
 
Jani Sormunen #76943
Kuopion Nuorkauppakamarista. Jani on toiminut oman kamarinsa puheenjohtajana vuonna 2017, sekä sen lisäksi hän on toiminut 
Alue D:n sekä Keskusliiton tehtävissä. Jani on kansainvälisestikin tunnettu ja rakastettu persoona, joka puheenjohtajana toimiessaan kasvatti oman kamarinsa jäsenmäärää melkein 20 prosenttia ja avasi uuden twinning-suhteen Kuopion ja Aalstin välille.
 
Lotta Hanski #76944
Havis Amandan Nuorkauppakamarista. Lotta on toiminut kamarinsa puheenjohtajana vuonna 2013 ja Keskusliiton kehitysjohtajana 
vuonna 2014. Koko JC-uransa ajan Lotta on ollut aktiivinen ja näkyvä toimija, sekä kotimaassa että kansainvälisesti. Erityisesti JCI Challenge on ollut Lotalle tärkeä ja Tampereen Eurooppakokouksen yhteydessä Lotta toimikin JCI Challengen projektipäällikkönä.
 
Päivi Karkkola #76945
Rovaniemen Nuorkauppakamarista. Päivi on toiminut aktiivisesti kahdessa eri kamarissa, Alue D:llä ja Keskusliitossa. Päivi toimi Meri-Lapin 
Nuorkauppakamarin puheenjohtajana vuonna 2014 ja siirryttyään Rovaniemen Nuorkauppakamariin, paikallinen hallitusura sai jatkoa vuonna 2016. Päivi on myös toiminut Alue D:n Aluejohtajana vuonna 2015 ja kansallisena GLC:nä vuonna 2017. Vuonna 2018 Päivi on toiminut Vaalilautakunnan jäsenenä.
 
Sanna Halttunen #76946
Kiteen Nuorkauppakamarista. Sannan uraa voi parhaiten kuvailla sanalla ”kattava”. Hän on ollut Kiteen Nuorkauppakamarin jäsen
16 vuotta, toiminut puheenjohtajana vuonna 2007, useammassa aluetehtävässä ja Keskusliiton markkinointipäällikkönä vuonna 2010. Sanna on koonnut Kiteen Nuorkauppakamarin historian kansien väliin ja toimii aktiivisena vaikuttajana Kiteellä.
 
Lauri Oksanen #77166
Tampereen Nuorkauppakamarista. Lauri on toiminut kamarinsa puheenjohtajana vuonna 2017, Tampereen Eurooppakokouksen
johto-organisaatiossa vuonna 2016 ja siellä saamaansa oppia jakanut kouluttamalla seuraavien kansainvälisten kokousten järjestäjiä ympäri maailmaa. Lauri palkittiin työstään Euroopan parhaan puheenjohtajan palkinnolla ja on ehdolla maailman parhaaksi puheenjohtajaksi Goan Maailmankokouksessa marraskuussa.
 
Suomen Nuorkauppakamarit ry onnittelee uusia senaattoreita!
Share this article
Shareable URL
Prev Post

Rauman aluevaalikokouksessakin juhlittiin uusia senaattoreita

Next Post

Haemme Strategia! 2019 koulutukselle tiimikouluttajia!

Read next