Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Tuottava Idea -kilpailu on avattu!

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n Tuottava Idea -kilpailu on käynnistynyt! Kilpailun hakuaika on 1.4.–15.5.2015. Kilpailun suojelijana toimii Jussi Järventaus, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja. Kilpailun avulla edistetään innovatiivisuutta ja etsitään uusia, tuottavia ideoita jo 38. kerran.

Tuottava Idea -kilpailuun voi osallistua mikä tahansa tuotteeseen, palveluun, tuotantomenetelmään, liikeideaan tai muuhun yritystoimintaa edistävään toimenpiteeseen liittyvä idea. Palkittava hanke voi olla kehitetty julkisella tai yksityisellä sektorilla. Idea saa olla enintään kolme vuotta vanha ja se pitää olla jo tuottavassa käytössä.

Kilpailun tarkoitus on lisätä yrittämisen yleistä arvostusta korostamalla omiin ideoihin perustuvien ja riskejä ottavien päätöksentekijöiden merkitystä kansantaloudelle sekä hyvinvoinnin lisäämiselle.

Uudet ideat esiin

Arviointikriteereinä käytetään hankkeen tuoreutta ja innovatiivisuutta, idean toteuttamista/käyttöönottoa tuottavaan käyttöön, kestävän kehityksen huomioimista sekä hankkeen tulevaisuuden kilpailukykyä ja menestymismahdollisuuksia niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Erityisesti PK-yrityksiä kannustetaan osallistumaan kilpailuun. Tuottava Idea -kilpailussa palkitaan parhaat ideat kolmessa eri sarjassa, jotka ovat Yrityssarja, Yhteiskuntasarja ja Palveluliiketoimintasarja.

Tuottava Idea -kilpailu järjestetään valtakunnallisena kilpailuna. Suomi on jaettu neljään kilpailualueeseen. Alueraadit valitsevat aluevoittajat ja muut jatkoon pääsijät. Jatkoon päässeet ideat päätyvät kansallisen raadin arvioitavaksi. Voittaja palkitaan 26.11.2015 Kauppakamari Forumissa Finlandia-talolla.

Ideoita arvioivat valtakunnallisessa tuomaristossa kilpailun suojelijan Jussi Järventauksen lisäksi Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala, Keskuskauppakamarin asiantuntija Kaisa Saario, Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen, Suomen Teollisuussijoitus Oy:n johtaja Henri Grunsten, Suomen Nuorkauppakamarit ry:n kansallinen puheenjohtaja Johanna Lundán, Suomen Nuorkauppakamarit ry:n toiminnanjohtaja Timo Wallenius sekä Suomen Nuorkauppakamarit ry, Kansallinen kilpailupäällikkö Tuottava Idea -kilpailu, Outi Törmänen (esittelijä ja sihteeri).

Yhteistyökumppaneina kilpailussa vuonna 2015 toimivat: Suomen Teollisuussijoitus Oy, Suomalaisen Työn Liitto, Suomen Yrittäjät, Keskuskauppakamari, Grano Oy, Fiban, Craftworks sekä Yritys-Suomi.


Lisätietoja:

Outi Törmänen
Kansallinen kilpailupäällikkö
Tuottava Idea -kilpailu 2015
puh. 050 3030 877
outi.tormanen@jci.fi

www.tuottavaidea.fi

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Lue Meriitti 1/2015! Kestääkö Johtaja?

Next Post

Senaattorionnittelut 1/2015

Read next