Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Onnellistavaa happia maailmaan!

HAPPIA Oy:n perustaja Sanna Virtanen on pirskahteleva Oulun Tervaporvarien Nuorkauppakamarin vuoden 2019 puheenjohtaja. Sanna rakastaa sparrata ihmisiä, joten opettajan ammatti oli aika­naan luonteva ammatinvalinta. Vuonna 2016 nuorkauppakamari­toimintaan liittyminen rohkaisi Sannaa myös yrittäjyyden polulle, sillä kokeilukulttuurin tsemppi puski eteenpäin.

Happia on Oulun murretta, ja Sanna haluaakin levittää sen kautta onnellistavaa ja hyvinvointia lisäävää happia maailmaan. Happian kärkituote on kouluille ja varhaiskasvatukseen suunnattu verkkopalvelu Breikkeri, jonka tehtävissä opitaan tunne-, vuoro­vaikutus-, läsnäolo-, ja ongelmanratkaisutaitoja liikkeen avulla.

Ensimmäisenä vuonna Happia saavutti yli sata koulua ja 60 päiväkotia Breikkeri-asiakkaiksi. Breikkeri ylsi Vuoden digitaalinen oppimisratkaisu -finaaliin ja voitti Tuottava idea -kilpailun Start up -sarjan vuonna 2018. Tänä syksynä Happia valittiin kahdeksan yrityksen joukkoon, jotka matkaavat tammikuussa 2019 Suomen delegaatiossa kansainvälisille BETT-koulutusmessuille Lontoo­seen. Hetkeä myöhemmin Happia ja NTRNZ Media solmivat yhteistyösopimuksen animaatiosarjan tuottamisesta, jossa Breik­keristä tutut Ömppi-hahmot seikkailevat.

Yrittäjyys on Sannalle oppimatka. Nuorkauppakamarin verkostot antavat mahdollisuuden sietää yrittäjyyteen liittyvää epävarmuutta ja lisäksi siltä saa konkreettista hyötyä ja apua bisnekseen. Aivan kuten nuorkauppakamarilaisena, Sannalla on halu vaikuttaa yhteiskunnallisesti myös yrittäjänä. Hän haluaa luoda palvelua, jolla on mahdollisuus jättää positiivinen kädenjäl­ki maailmaan.

TEKSTI: TIIA SIPILÄ

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Thank God It’s Friday

Next Post

Nuorkauppakamarilaiset maailmalla – Silmät auki mahdollisuuksille

Read next