Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Kiitos sinulle!

Vuosi on kohta lopuillaan ja tämän vuoden vastuuvirat tulevat päätökseen, on aika sparrata seuraajat ja ensi vuoden tekijät. Niin päättyy myös oma päätoimittajan pestini. Olen iloinen, että vuosi sitten tähän hommaan lupauduin, työ on ollut palkitsevaa. Vuosi on ollut jälleen kerran ikimuistoinen ja pitänyt sisällään mitä upeampia hetkiä ja onnistumisen kokemuksia. Olen oppinut paljon itsestäni ja muiden tavoista toimia, jokainen oppi on ollut kullanarvoinen. Olen myös oppinut, että joskus ulkopuolinen näkee asiat selkeämmin ja neuvoista kannattaa ottaa vaari. Kiitos viestintäjohtaja Anni siis hyvistä neuvoista, joita minulle annoit.

Erityisesti olen iloinen kaikista uusista kohtaamisista, olkoonkin vain Teamssin ja sähköpostin välityksellä. Näitä Johtaja-lehtiä on ollut tekemässä pieni ydinryhmä, mutta joka lehteen ollaan saatu juttuja useilta eri jäseniltä ja kamareilta. Kiitos aivan kaikille, teitä on monta. Toivon että jatkossakin otatte rohkeasti yhteyttä päätoimittajaan ja ehdotatte juttujanne julkaistavaksi. Te teette sisällön.

Kiitos myös kaikille teille yhteistyökumppaneille ja sidosryhmille keiden kanssa me nuorkauppakamarilaiset olemme saaneet tänä vuonna tehdä yhteistyötä. Olette ehkä olleet mukana pienesti, yhden tapahtuman tai projektin merkeissä, tai isosti koko vuoden tukena, lämmin kiitos teille kaikille.

Lopuksi haluan toivottaa menestystä ensi vuoden vastuunkantajille ja kannustaa kaikkia rohkeasti hyppäämään mukaan eri projekteihin mitä teillä paikalliskamareissa tehdään. Meissä kaikissa on enemmän potentiaalia, mitä tiedämmekään, siitä täytyy vain ottaa selvää.

Merkityksellistä vuotta 2022 sinulle Huomisen Johtaja!

JENNI VÄLKKY

Päätoimittaja

Share this article
Shareable URL
Prev Post

The first International Academy by JCI Finland exceeded expectations

Next Post

Ihminen ihmiselle, toiminnanjohtaja kamarille

Vastaa
Read next

Huomisen Johtaja

Ihminen sivistyy, kun hän voi toteuttaa itseään, kokeilla rajojaan ja kasvaa omiin mittoihinsa niin yksilönä…