Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Ainutlaatuinen kokemus – European Academy

European Academy (JCI EA) on Ruotsin Göteborgissa järjestettävä neljän päivän toiminnallinen johtajuuskoulutus valmistautuville puheenjohtajille. Viimevuotinen koulutus peruttiin, jolloin poikkeuksellisesti tänä vuonna Suomesta mukaan saivat hakea myös istuvat puheenjohtajat.  

Järjestyksessään 24. akatemia keräsi poikkeusvuonna 53 osallistujaa yhteensä 18 eri maasta. Suomesta delegaatteja oli tänä vuonna kuusi. Tapahtuma oli hyvä osoitus nuorkauppakamarilaisten rohkeasta ja ratkaisukeskeisestä johtajuudesta: oli hienoa nähdä, kuinka näinkin merkittävä kansainvälinen tapahtuma saatiin terveysturvallisesti onnistumaan vallitsevasta maailmantilanteesta huolimatta. Osallistujien ylle rakennettiin turvallinen kupla, jossa ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan pystyi olemaan ilman maskia – ja jopa halaamaan kanssajiiceetä! Neljässä päivässä pääsi melkein unohtumaan, että elämme keskellä pandemia-aikaa. Tämä oli erittäin vapauttavaa ja mahdollisti aidon kohtaamisen.  

Osalle kokemus oli ensimmäinen kansainvälinen jc-tapahtuma tarjoten mahdollisuuden tutustua järjestön toimintaan Suomen ulkopuolella ja jakaa ajatuksella parhaita käytäntöjä ympäri Eurooppaa. Akatemia on yksi oivallisimmista tavoista verkostoitua kansainvälisesti ja luoda kestäviä suhteita, jotka kantavat kauas.  

Mikä ihmeen European Academy? 

Kiteytettynä akatemia on kiihdytettyä oppimista omiin johtamis- ja tiimityötaitoihin. Oppia vahvuuksien ja heikkouksien tunnistamisesta ja siitä, miten toimia erilaisissa ryhmissä mahdollistaen tiimin hyvän suoriutumisen joka tilanteessa. Oppiminen oli monipuolista ja havainnollistavaa, kun taitoja harjoiteltiin sekä teoriassa että käytännössä. Kokemusten, epäonnistumisten ja vinkkien jakaminen edesauttoi oppimaan jatkuvasti myös toisilta osallistujilta.  

Akatemiassa syvennyttiin tunnetaitojen kehittämiseen ja omien reaktioiden säätelemiseen sekä kommunikointiin. Taustalla vaikuttavien tekijöiden takia omien tarpeiden havaitseminen, tunnistaminen, ymmärtäminen ja nimeäminen ei välttämättä ole helppoa, mutta niiden tärkeys ja vaikutus korostuvat kaikessa toiminnassa. Tunteet ja tarpeet suuntaavat ajatukset itsestä ja ympäristöstä ja sitä kautta vaikuttavat toimintaan. Tämän ymmärtäminen muuttaa suhtautumista ympäröivään elämään sekä edesauttaa itsensä ja muiden tehokasta sekä motivoivaa johtamista.  

Kukaan osallistujista ei ole missään vaiheessa valmis johtaja. Itsensä kehittäminen ja uuden oppiminen on jatkuvaa, ja kenestä tahansa on hyväksi johtajaksi – tämä tuli todistettua akatemiassa. Jokaisella on omat vahvuudet ja heikkoudet. On kuitenkin lohdullista ymmärtää, että omia taitojaan voi jatkuvasti kehittää tutustumalla itseensä ja suhtautumalla avoimen kiinnostuneesti muihin. 

Kehittyvä johtaja näkee sekä puut että metsän 

Akatemiassa pohdittiin johtajuutta ja johtamisessa kehittymistä. Kokemuksen perusteella itsensä motivoiminen on johtajan yksi tärkeimmistä taidoista, sillä motivoitunut johtaja motivoi esimerkillään muita. Kehittyvä johtaja etsii jatkuvasti uusia innostamisen tapoja sekä kehittää jo olemassa olevia keinoja. 

Kehittyvä johtaja pitää kirkkaana mielessään organisaation tavoitteet, strategian ja vision, jotka hän osaa yhdistää käytäntöön. Osallistamalla tiiminsä ja visualisoimalla yhdessä seuraavat stepit, määrittelemällä pelisäännöt ja hyödyntämällä jokaisen tiimiläisen vahvuuksia kehittyvä johtaja vie tiiminsä kohti tavoitetta. 

Aito läsnäolo, empatia, muiden arvostus sekä ympäristön huomioiminen tarjoavat johtajalle oppimisen paikkoja sekä mahdollisuuden tiedostaa omat kehittymistarpeensa ja kääntää ne vahvuudeksi. Kehittyvän johtajan oppimisen ja kehittymisen tie jatkuukin loputtomiin, mikä mahdollistaa itsensä ylittämistä ja ajan hermolla pysymistä.  

Kehittyvä johtaja osaa päästää irti pettymyksen pelosta ja uskaltaa yrittää. Turvallinen ympäristö antaa myös luvan epäonnistua. Kehittyvä johtaja ymmärtääkin erityisesti karille ajautuneiden kokemusten tärkeyden ja osaa analysoida ne. Välillä vaaditaan uskallusta viedä uudet ideat käytäntöön. Kehittyvä johtaja osaa säädellä omia tunteitaan ja niiden ilmaisemista. 

Maineensa veroinen koulutus 

Voimme kokemuksemme mukaan koko sydämestämme suositella European Academya. Vaikka pitkä koulutusviikonloppu oli vaativa, oli se kokonaisuudessaan äärettömän ihana kokemus jättäen valtavasti hyviä muistoja. Akatemia oli silmiä avaava kokemus, jonka vaikutus, kertynyt sosiaalinen pääoma ja saadut ystävyyssuhteet kantavat varmasti pitkälle tulevaisuuteen. Olemme erittäin onnellisia saatuamme kokea tämän kansainvälisen tapahtuman ja koulutuksen sisällön. Palasimme Suomeen parempina versioina itsestämme, mistä kiitämme kokemuksen mahdollistaneita järjestäjiä ja kaikkia osallistujia. 

Teksti ja kuvat: Kirsi Leimu, PRES, Loimaan seutu; Camilla Järvinen, PRES, Havis Amanda; Janika Ohtonen, PRES, Kajaani; Katja Väkevä, DP, Lappeenranta; Kaisu Aarno-Kaisti, DP, Tammerkoski; Niina Meriläinen, DP, United

Share this article
Shareable URL
Prev Post

DEVELOPING TOMORROW’S LEADERS

Next Post

Mitään en tekisi yrittäjäurallani toisin

Vastaa

Verkostoissa on voimaa

Next Post

DEVELOPING TOMORROW’S LEADERS – BEST PRACTICES OF SUSTAINABLE LEADERSHIP

Vastaa
Read next