Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Suomelle Euroopan mestaruus debatissa ja puhekilpailussa, ja lisäksi seitsemän muuta palkintoa Suomeen

Suomen Nuorkauppakamareiden edustajat voittivat historiallisesti sekä Euroopan puhe- että debattimestaruuden 8.-12.6. järjestetyssä Nuorkauppakamareiden Eurooppakonferensissa. Samassa konferenssissa Suomen nuorkauppakamareiden vuoden 2020 toiminta sai peräti seitsemän muuta “Euroopan paras” -palkintoa. Konferenssi järjestettiin poikkeuksellisesti virtuaalisesti Korona-pandemian vuoksi. “Nuorkauppakamaritoiminta Suomessa on erittäin vahvaa ja mukautumiskykyistä. Pandemiasta huolimatta vuosi 2020 oli täynnä merkityksellistä ja vastuullista toimintaa. Näimme myös hienoja henkilökohtaisia kasvutarinoita. Upeaa, että toimintamme huomioidaan näin vahvasti myös kansainvälisesti.” Kommentoi Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen puheenjohtaja Ari Saavalainen.   

Ding Ma Lappeenrannan Nuorkauppakamarista on Euroopan paras puhuja 
 
Euroopan puhemestaruuden voitti Lappeenrannan nuorkauppakamarin Ding Ma. Aiemmin keväällä hän voitti Suomen Nuorkauppakamareiden puhekilpailun, ja tätä ennen alue- ja paikallisen mestaruuden. 

Puhekilpailut nuorkauppakamarissa ovat ennen kaikkea mahdollisuuksia kehittyä puhujana ja saada palautetta. Kilpailuihin valmistavat puhekoulutukset sekä valmentajat. Suomessa puhekilpailun alue- ja kansallisiin kilpailuihin valitaan osallistumaan vuosittain noin 50 henkeä, joista paras edustaa Suomea Euroopan puhekilpailussa. 

Ding uskoo vahvasti harjoittelun ja palautteen voimaan: “Voitto tuli mahtavalla tiimityöllä, oli niin huikeita tyyppejä mukana sparraamassa. Iso merkitys on myös harjoittelulla. Tässä matkan varrella olen huomannut, että yleensä se 11. versio puheesta on tarpeeksi hyvä. Paljon hiomista tekstin lisäksi esiintymisessä, äänen käytössä, liikkeissä, tunteiden johdattelussa  jne. Olen myös halunnut puhua jokaisessa puheessa omakohtaisista kokemuksista, mielestäni se on hienointa, että saa nivoa omia nuorkauppakamarikokemuksia puheisiin.”  

Dingin vahvuuksia puhujana on ollut heittäytyminen, rohkeus esiintyä isosti, hyvä tekniikka ja valtava halu kehittyä. Ding nousi jokaisen kilpailun kohdalla paremmaksi ja paremmaksi puhujaksi. Eurooppakilpailun finaalissa nähtiin tunteikas, vakuuttava ja vahva kansainvälisen tason puhuja. Ding näkee puhetaidon erittäin merkityksellisenä nykypäivänä: “Puhetaitoa tarvitaan entistä enemmän työ- ja muissa yhteisöissä. Toivon, että voisin toimia tässä suhteessa edistäjänä, jotta voisimme korostaa puhetaidon tärkeyttä sekä tarjota kouluttautumis- ja harjoitusmahdollisuuksia muille.” 
 
Eurooppakilpailu käytiin kahden kierroksen kilpailuna. Ensimmäisessä puheessa Ding vakuutti innostavalla puheella Nuorkauppakamaritoiminnan merkityksestä muuttuvassa maailmassa. Finaalipuheessa aiheena oli korona-ajan vaikutus mielenterveyteen.  
 
Maailman parhaan puhujan titteli ratkaistaan marraskuussa Etelä-Afrikassa. Näihin kisoihin Ding lähtee edustaen Suomen lisäksi koko Eurooppaa.  

Minna Karjalainen (etualalla), Hanna Muukka ja Laura Merisaari

Helsinkiläisen Keskuspuiston Nuorkauppakamarin debattijoukkue on Euroopan paras 
 
Helsinkiläisen Keskuspuiston Nuorkauppakamarin debattijoukkue Laura Merisaari, Hanna Muukka ja Minna Karjalainen voittivat Euroopan debattimestaruuden. Tätä aiemmin joukkue voitti Suomen Nuorkauppakamareiden debattimestaruuden.  

Debatointi on reagoinnin, nopean perustelun ja joukkuehengen juhlaa. Debatti kehittää esiintymis-, perustelu-, argumentointitaitoja sekä itseluottamusta. Debattia kisataan joukkueissa ja yhteistyö tekee kisaamisesta yhteisöllistä luoden ainutlaatuisia kokemuksia yhteisistä heittäytymisistä. Nuorkauppakamarit järjestävät vuosittain useita debattikoulutuksia ja harjoittelumahdollisuuksia debatoinnista kiinnostuneille.  

Joukkueen kapteenin Laura Merisaaren mukaan voitto tuli pitkäjänteisellä harjoittelulla: “Voittoon ei ole vain yhtä tietä, mutta joukkueellamme on ollut poikkeuksellisen hyvät verkostot ja tuki sekä Suomesta kuin ulkomailta yli kamarirajojen. Isona tukena harjoittelussa on ollut pääkaupunkiseudun JCI Capital Area Debating Club, jossa olemme päässeet treenaamaan kuukausittain. Vinkit ja neuvot on kerätty talteen myös muun muassa JCI Skotlannin järjestämästä European Debate Academysta. Ei pidä myöskään unohtaa hyvää tiimityötä, sekä valmistautumista tiimin kesken. Lähdimme kisaan tosissaan, mutta pitäen tiimihengen korkealla ja huumorinkin mukana valmistelussa.” 

Suomen joukkueen vahvuuksia ovat olleet päättäväisyys, tiimityöskentely, debattituntemus ja argumentointitaito. Joukkue on harjoitellut viikoittain, ja joukkueella on ollut vahvaa tukea Suomen debattiosaajilta. Laura, Hanna ja Minna ovat kehittyneet yksilöinä ja joukkueena kilpailu kilpailulta.  
 
Eurooppakilpailussa Suomen joukkue debatoi Moldovaa ja New Yorkia vastaan sekä finaalitaisto käytiin Irlannin joukkueen kanssa. Aiheet vaihtelivat etätyöstä nuorten aikuisten yrittäjyyteen. Kilpailu käytiin englanninkielellä. 

Joukkueen kapteeni Laura Merisaari kommentoi voiton merkitystä: “Voitto on totta kai historiallinen Keskuspuiston Nuorkauppakamarille, mutta myös laajemmin Suomen Nuorkauppakamareille. Huomasimme, että Suomella alkaa olla hyvä maine kovana debattimaana Euroopassa ja Suomessa tietämys ja harjoittelu on erittäin hyvällä tasolla. Toivomme, että voitto tuo debattikulttuuria lähemmäksi Suomessa, innostaa nuorkauppakamarin jäseniä ja madaltaa kynnystä lähteä kokeilemaan debattia. Olisi hienoa tehdä debatoinnista jokaisen nuorkauppakamarilaisen perustaito.”  

Suomen debattijoukkue edustaa Eurooppaa maailmanmestaruuskisoissa marraskuussa Etelä-Afrikassa.  

Kaikki suomalaiset palkitut: 
 
Ding Ma – Euroopan paras puhuja 
Minna Karjalainen, Laura Merisaari ja Hanna Muukka – Euroopan paras väittelyjoukkue 
Aurajoen NKK – Paras JCI RISE Projekti 
TÄYS10 – Mäntsälän NKK, Keski-Uudenmaan NKK, Järvenpään seudun NKK ja Riihimäen-Hyvinkään seudun NKK – Euroopan paras yhteistyöprojekti 
Togethernet24h – Euroopan paras kansallinen lippulaivaprojekti 
Oulun NKK – Euroopan paras nuorkauppakamari 
Samuli Rintala – Euroopan paras uusi nuorkauppakamarilainen  
Elina Lähteenmäki-Ikonen – Euroopan paras nuorkauppakamarilainen 

Kaikki voittajat ja perustelut löytyvät täältä:  

https://europe.jci.cc/news/2021-jci-european-conference-awards-ceremony/?fbclid=IwAR3e3uB-gquKRtvX39bjolj5abcgXTX70bmpAazQgKq4XSy7cuNcTMNS9Bs

Euroopan parhaat kisaavat maailman parhaimman tittelistä 16.-20.11.2021 Johannesburgissa Etelä-Afrikassa järjestettävässä Nuorkauppakamareiden maailmankokouksessa.  

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Johtajuus on vastuunkantamista niin hyvinä kuin huonoina aikoina

Next Post

IHAN-Yritysboosti paketissa

Vastaa
Read next