Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

IHAN-Yritysboosti paketissa

Tammikuussa käynnistynyt IHAN-Yritysboosti saatiin nelisenkymmenen osallistujan voimin vietyä päätökseen kesäkuussa.

Fjuulilla myynti- ja kehitystyötä tekevä Anton Isaksson oli yksi IHAN-Yritysboostiin osallistuneista nuorkauppakamarilaisista. Hän lähti mukaan Yritysboostiin, koska näki hyödyksi olla mukana jossain, jossa kehitetään liiketoimintaa ja jossa data on ytimessä. Fjuul Oy saa kyllä validia dataa, mutta sen hyödyntäminen paremmin arvolupauksessa ja liiketoiminnassa oli hieman epäselvää, ja siihen kaivattiin apua. Yritysboostin myötä se on selkeytynyt hyvin ja Fjuul on saanut Sitran sille luoman 2-pagerin, joka kiteyttää sen toiminnan erittäin hyvin. Yritysboostista on ollut paljon käytännön apua niin selkeyttämisessä kuin ihan liiketoiminnallisestikin. Anton Isakssonin mukaan Fjuul on IHAN-Yritysboostin kautta saanut konkreettisia yhteistyökumppaneita ja kauppaakin on tehty. IHAN-Yritysboosti oli Isakssonin mukaan onnistunut reissu, joka toki jatkuu vielä.

Isaksson voi lämpimästi suositella yritysboostia JCI-verkostolle, ja sellaisille jotka haluavat kehittää toimintaansa sekä ja verkostoitua. “Puhujat ja workshopien vetäjät olivat huippuluokkaa, joten toivottavasti he osallistuvat toistekin”, Isaksson kehuu .

Yrittäjä ja toimitusjohtaja Anna Kotamäki Siivouspalvelu Kota Oy:stä: “IHAN-Yritysboostin osalta alun perin ajattelin, että kehittäisin boostin kautta asiakkaiden ja asiakaspalvelun välistä vuorovaikutusta ja viestintäprosessia käytössämme olevan datan pohjalta. Kurssin luonne kuitenkin vei enemmän kohti tuotekehitystä ja niinpä pohdimme töissä jo pidempään kytenyttä ajatusta siivoojiemme kautta tapahtuvan logistiikan hyödyntämisestä ekologisuuden näkökulmasta: miten voisimme kehittää palveluitamme niin, että edistäisimme kestävää kehitystä kiertotaloutta tuottaen samalla lisäarvoa asiakkaillemme? Kotaan oli jo vuonna 2018 tehty opiskelijatutkimuksena kierrätyskassi-palvelun pilotti, mutta varsinainen palvelun tuotteistaminen oli jäänyt koronan jalkoihin. IHAN yritysboosti toi kuitenkin konkreettisia työkaluja palvelumuotoiluun ja tuotteistamiseen, ja lopulta lanseerasimme uuden Kierrätyskassi-palvelumme asiakkaillemme yritysboostin loppuvaiheessa. Palvelu on saanut erinomaisen vastaanoton ja jo kahden kuukauden aikana olemme kierrättäneet yli 100 kg paristoja, pienelektroniikkaa sekä tekstiilijätettä.”

Kotamäen mielestä boostissa itsessään oli paljon asiaa ja datan ja palvelumuotoilun osalta sukellettiin hänen tarpeidensa osalta välillä turhankin syvälle yksityiskohtiin. Hän poimi kuitenkin sieltä itselleen tarpeelliset asiat ja hyödynsi omaa projektiaan edesauttavia työkaluja. Kotamäki koki että boostissa onnistuttiin kuitenkin luomaan mielenkiintoinen ja keskusteleva ote, joka motivoi osallistumaan ja antoi inspiraatiota myös omaan työhön.

Kotamäen mukaan erityisen antoisaa oli oman pienryhmän keskustelut loistavan vetäjän johdolla. Jos vastaavanlainen järjestetään Yritysboosti järjestetään uudestaan, Kotamäki kannustaa ehdottomasti osallistumaan mikäli on vähänkään halua oman osaamisen tai liiketoiminnan kehittämiseen.

 IHAN-Yritysboostin toteutus nuorkauppakamarilaisvoimin

Osallistujien lisäksi, IHAN-Yritysboosti -projektia tehtiin nuorkauppakamarilaisten voimin, keskeisessä roolissa toimivat muun muassa fasilitaattorit Hanna Saari, Tiina Mikkonen ja Irina Kujanpää sekä aluelähettiläät Assi Heino, Heli Pitkänen, Matti Uutela ja Emilia Hakola.

Fasilitaattorien tehtäviin kuului Yritysboostin virtuaalisten työpajojen fasilitoinnin lisäksi työpajojen sisältöjen valmistelu, materiaalien sekä puhujien valinta. Hanna Saaren mukaan fasilitaattorin roolissa pääsi todellakin hyppäämään syvään päähän monessakin mielessä. Suurimpia haasteita oli koko kuuden kuukauden boostin vaiheiden (loikkien) hahmottaminen ja Sitran materiaalien, joita oli valtava määrä, sovittaminen boostin työpajoihin.  Fasilitaattorina parhaat opit projektista karttui työpajojen eli loikkien rakentamisesta ja siinä pääsi katsomaan isoa kokonaisuutta, sekä oppimaan itsekin datataloudesta ja sen merkityksestä yritystoiminnalle.

IHAN-Yritysboostissa osallistujat oli jaettu pienryhmiin, joita aluelähettiläät fasilitoivat ja sparrasivat. Aluelähettiläiden rooli oli sparrata osallistujia ja saada keskustelua aikaiseksi pienryhmissä. Topaasia -työkalua hyödynnettiin pienryhmäkeskusteluissa ja sparrailusessioissa ja se on saanut sekä osallistujilta että aluelähettiläiltä paljon kehuja. Parhaimmat opit aluelähettiläiden keskuudessa ovat olleet sparraushetket pienryhmissä osallistujien kanssa.

”Suurin oppi itselle oli, että ei pidä pelätä rakentaa uusiksi suunniteltuja ohjelmia. Huomasimme pian että meidän tiimillä tietyt asiat ei sparrailutuokioissa toimineet ja muutimme tapoja sparrailla kesken matkan.” – Assi Heino.

Datatalousoppien lisäksi parasta antia on fasilitaattoreiden, aluelähettiläiden ja muiden projektitiimiläisten mukaan ollut osallistujien kasvutarinat ja heidän onnistumisista kuuleminen kun he kehittivät omia liiketoimintasuunnitelmia tämän projektin aikana.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Suomelle Euroopan mestaruus debatissa ja puhekilpailussa, ja lisäksi seitsemän muuta palkintoa Suomeen

Next Post

Positiivinen psykologia johtamisen työkaluna

Vastaa
Read next

Uusia senaattoreita

Tuulia Pirttilä, senaattori #74855, Porin NKK Tuulia on tehnyt pitkän ja merkittävän uran nuorkauppakamarissa,…