Polkuni toimitusjohtajaksi 

07/10/2021

Olen nuorisoteatteriharrastustaustani takia tykännyt aina olla esillä. Esiintyminen on minulle luontevaa, vaikka luonteelleni on sopinut yhtä lailla tiimityöskentely ja muiden pää- ja sivuroolissa esiintyvien henkilöiden osaamisen korostaminen. 

Lukioikäisenä teatterilavalla koin, että olisin kyllä tarpeen vaatiessa suoriutunut pääroolistakin, ja sama tunne jatkui myöhemmissä koulu- ja työrooleissani. Urapolkuni alkuun kuuluneet KPMG:n kahvinkeittotehtävät olivat myyntihenkiselle ja vastuuta haluavalle nuorelle ihmetyksen aihe. Onneksi itseluottamusta löytyi jo vastavalmistuneena ja kerroin, että assistenttitehtävien sijaan minusta voisi olla enemmän hyötyä neuvotteluhuoneessa, jossa voin kertoa asiantuntijoidemme osaamisesta ja kuunnella asiakkaiden tarpeita. Minusta tuli alueohjausryhmän jäsen ja pääsin myynti- ja markkinointitehtävien lisäksi tutustumaan niin yritysten kuin numeroiden johtamiseen. 

Liityin nuorkauppakamariharrastukseen KPMG:n ja KTM-maisteriopintojen sivussa. SHIFTin ensimmäinen toimitusjohtaja Alexander houkutteli minut mukaan Turussa järjestettävään kasvuyritystapahtumaan, ja pian huomasin vetäväni SHIFTin myyntitiimiä. Lopulta vastasin JCI-tapahtumaprojektin siirtymisestä kaupalliseksi liiketoiminnaksi. Toisen SHIFT-vuoteni jälkeen Alexander antoi minulle Jim Collinsin Good to Great -kirjan lainaksi. Olin melko vakuuttunut, että olisin valmis siirtymään SHIFTin toimitusjohtajaksi, jos paikka vapautuisi. Hinku päärooliin oli kova ja siitä tuli tavoitteeni. 

Toimitusjohtajapaikka aukesi kannaltani huonoon aikaan vuotta myöhemmin, kun olin juuri lähdössä työvaihtoon San Franciscoon. Myöhemmin sain mielenkiintoisen työroolin tapahtuma-alan yrityksestä Helsingistä ja pakkasimme mieheni kanssa laukut. Etäisyys SHIFTiin ja Turkuun teki siinä kohtaa hyvää. Sopiva hetki koitti myöhemmin vuonna 2020, kun Mari jäi perhevapaalle, ja minulla oli halun lisäksi myös edellytykset nousta SHIFTin seuraavaksi toimitusjohtajaksi. Koin, että yli kymmenen vuoden yrittäjämäinen työskentely, tapahtuma-alan kattava tuntemus ja nopea reagointikyky muutoksiin antoivat minulle avaimet johtaa SHIFTiä pandemian aikana.  

Toimitusjohtajuus on opettanut paljon. Tärkein tehtäväni on antaa muulle tiimille edellytykset onnistua ja auttaa tarpeen vaatiessa ongelmien ratkaisussa ja perustoimintojen ylläpidossa. Tänä aikana vapaaehtoisorganisaation pyörittäminen on erityisen herkkää, jokaiselle tulisi olla mielekästä ja kehittävää tekemistä eikä johtamista ja motivointia voi hoitaa vasemmalla kädellä. Tietyt koulussa opetetut hampurilaispalautemallit ja motorolat alkavat vanheta, ja  yksilöiden tarpeet korostuvat pienen organisaation johtamisessa. 

Olen itse toimitusjohtajapolkuni alussa. Ilman ympärilleni keräämiäni ihmisiä, jotka esittävät vastausten sijaan kysymyksiä, uskaltavat sanoa vastaan, mutta haluavat minulle hyvää, en olisi onnistunut tämän vuoden tapahtuman järjestämisessä näin hyvin. Nautin suuresti siitä, että toimitusjohtajana voin antaa aplodit tiimille hyvästä esityksestä haastavina aikoina ja kehittää niin SHIFTin yleisöä, yhteisöä kuin yksilöitä tuomaan entistä enemmän arvoa SHIFTin kävijöille, kumppaneille ja taustaorganisaatioille. Yhdessä olemme enemmän.  

Sini Toivonen 

Toimitusjohtaja 

Airiston nuorkauppakamarin jäsen 

Kuva: Jan Rucidlo 

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn