Teksti: Saara Inkinen, kuvat: Jenni Meesit
Työuupumus (engl. burnout) eli loppuunpalaminen on työhön liittyvä stressioireyhtymä, jonka oireista vuonna 2022 kärsi Työterveyslaitoksen Miten Suomi voi? -seurantatutkimuksen mukaan jopa hieman useampi kuin joka neljäs suomalainen työntekijä.
Työuupumuksen oireita ovat yleensä voimakas, kaikki elämän osa-alueet läpäisevä väsymys ja kyynistyminen. Väsymys on sellaista, että uni ja lepo eivät virkistä, ja kyynistymisen vuoksi työ ei tunnu enää tärkeältä ja asenne sitä kohtaan muuttuu. Monella työuupumus aiheuttaa myös somaattisia oireita, kuten univaikeuksia ja sydämen rytmihäiriöitä.
Uupumuksen eri muotoja on monia, ja ne kaikki ovat osoituksia elimistön stressitilasta, joka on päässyt muodostumaan salakavalasti syystä tai toisesta. Kuormitus ylittää omat voimavarat.
Ongelmana usein onkin, että ne kaikista mielekkäimmiltä tuntuvat asiat ovat juuri niitä, jotka kuluttavat eniten. Kun suorittamisesta tulee hyvä ja positiivinen olo, hälytysmerkkeihin ei kiinnitä huomiota.
“Opin, että innostus ei ole aina luotettava mittari hyvinvoinnin kannalta. Joskus se hämää ja voi ajaa ihmisen todella huonoon jamaan”, toteaa Jenni Meesit, 24, liiketalouden tradenomi Joensuusta, joka palasi keväällä työelämään yhdentoista kuukauden sairausloman jälkeen.
Jenni sai burnout-diagnoosin huhtikuussa 2023, kun oli rytmihäiriöiden vuoksi soittanut hätänumeroon, ja saapuneet hoitajat olivat passittaneet hänet psykiatriselle vastaanotolle. Viimeisillä voimillaan Jenni tarttui tähän, ja pääsi juttelemaan ammattilaisen kanssa. Hän purskahti rajuun itkuun, kun kertoi tarinansa.
Siitä alkoi pitkä toipumisaika, joka jatkuu edelleen. Burnout ja sen myötä toimintakyvyn menetys laittoivat Jennin elämän hetkessä uusiksi. Hän pääsi psykiatriselle osastolle, ja hänelle diagnosoitiin burnout ja kaksisuuntainen (bipolaarinen) mielialahäiriö. Bipolaarisessa mielialahäiriössä ominaista on vaihtelevin välein toisiaan seuraavat masennus- ja maniajaksot, ja niiden välillä saattaa olla myös täysin oireettomia aikoja, joita kutsutaan elpymävaiheiksi. Manialla tarkoitetaan jaksoa, jonka aikana henkilön mieliala on huomattavasti koholla. Mielialan huomattava kohoaminen näkyy esimerkiksi itsetunnon nousuna, aktiivisuutena, puheliaisuutena, ajatusten vilkkautena ja fyysisenä aktiivisuutena. Silloin ihminen saattaa käyttäytyä holtittomasti rahan, alkoholin tai seksuaalisuutensa kanssa, ja tehdä suuriakin päätöksiä harkitsemattomasti.
Diagnosoimattoman bipolaarisen mielialahäiriön vuoksi Jenni ei huomannut burnoutin aiheuttamia hälytysmerkkejä, vaan kuvitteli yliaktiivisuuden, -innokkuuden ja -sosiaalisuuden kuuluvan hänen perusluonteeseensa. “Manian takia aivot kävivät ylikierroksilla. Kirjaimellisesti pompin innosta ja olin todella toimelias ja tehokas työntekijä. Mania oli kuin turbomoottori kohti burnoutia. Olo oli kaikkivoipa ja moni tykkäsi tarmokkuudestani. Mutta se ei tehnyt hyvää aivoilleni johtaen vakavaan burnouttiin. Maniassa tuli myös hölmöiltyä. Käyttäydyin hassusti, hölmöilin yksityiselämässä ja perustin yrityksen. Uupuminen paljasti kaksisuuntaisen mielialahäiriön. Olisiko se tullut muuten esille?”
Kuntoutusprosessiin sisältyi Kelan kuntoutusterapia, psykoedukaatio ja elämäntapojen tarkasteleminen. Psykoedukaatiossa perehdyttiin omaan sairauteen, sen oireiluun ja sen hyväksymiseen. Tuntui kuin moni asia olisi loksahtanut paikalleen. Olemalla tietoinen ja hyväksymällä oman sairauden voi itse paremmin, kun siihen suhtautuu neutraalisti osana omaa itseä ja tunnistaa siihen liittyvän oireilun. Sairaus on kuin vesisade – ei siitä tarvitse tykätä, vaan olla siitä tietoinen. Tällöin voit varustautua tarvittavalla tavalla. Esimerkiksi kun huomaat että sataa, otat mukaan sateenvarjon.
Valtavan burnoutin seurauksena Jenni koki itsensä täysin epäonnistujaksi. Hän, joka oli aiemmin todella itsevarma ja sosiaalisesti pärjäävä, koki yhtäkkiä itsensä todella epävarmaksi ja sosiaaliset tilanteet ahdistivat. ”Olin aikaisemmin identifioitunut pirteänä ja ikienergisenä ihmisenä. Nykyisin olen paljon tasaisempi ja väsyn ns. normaalin ihmisen tavoin.” Oman identiteetin sovittaminen yhteen diagnoosin kanssa on ollut itsetuntemuksen matka. Jenni on oppinut, että hänen sairautensa on osa häntä, mutta ei määritä Jenniä ihmisenä.
Fyysisen romahtamisen jälkeen vakava masennus otti vallan. Mikään ei tuntunut enää miltään. Jenni menetti toimintakykynsä lukemisen ja kirjoittamisen ollessa lähes mahdotonta, ja jopa viiden minuutin kävely tuntui raskaalta, vaikka aiemmin Jenni oli ollut fyysisesti hyvässä kunnossa. ”Minä – normaalisti hyvinkin positiivinen ihminen – koin, että elämällä ei ollut merkitystä.”
Aivokemioiden varantojen ollessa tyhjillään ihminen voi todella huonosti. Dopamiinin ja serotoniinin, mielihyvähormonien, puute vie mennessään viimeisenkin nautinnon tunteen elämästä. ”Lempiruokani ei maistunut miltään. Ainoaa lohtua toivat sokeripitoiset herkut. Sydäntäni särki”, Jenni muistelee.
Masennus ja burnout vaikuttavat myös kognitiivisiin toimintoihin, ja niin kävi myös Jennille. Puhekyky oli mennä lähes kokonaan, ja ajatuksenjuoksu on edelleenkin hieman hidasta. Toipuminen on pitkä prosessi, jota tällä hetkellä tukee myös työelämä. Jenni tekee lyhyempää työpäivää viestintäkoordinaattorina Joensuun nuorisoverstaalla.
Tällä hetkellä Jenni on hieman alavireinen, mutta toiveikas tulevaisuutensa ja toipumisensa suhteen. ”Opin omat rajani paremmin: tunnistan nyt kaksisuuntaisen mielialahäiriöni ensioireet, joten osaan välttää sairauden puhkeamisen paremmin jatkossa.” Jenni tekee kuukausittain hyvinvoinnin tarkastuslistan, work-life balance-kyselyn, jolla hän mittaa ja seuraa omaa rasittuneisuuttaan.
Sairauslomalla Jenni löysi uudelleen urheilun ilon, ja menestyy Taekwon-Dossa. Merkityksellisyyden tunnetta on tuonut myös vapaaehtoistoiminta ja erityisesti vertaistuki ja ystävät. ”Oman tarinan jakaminen muiden kanssa on saanut muut saman sairauden omaavat avautumaan myös. Se on tuntunut uskomattoman parantavalta.”
Jenni haluaa avoimella keskustelulla muuttaa väärinkäsityksiä, vähentää stigmaa, ja osoittaa, että mielenterveysongelmat eivät määrittele kykyjämme ja arvoamme. Myös työhön palatessaan Jenni oli alusta asti avoin, ja kertoikin heti alussa kollegoilleen, että burnoutin vuoksi ei ole aivan oma itsensä. Hänet otettiin hyvin vastaan, ja häntä kohtaan ollaan ymmärtäväisiä ja kiinnostuneita. Näin ei kuitenkaan ole kaikkialla. Kuinka työnantaja voisi tukea työntekijää uupumuksessa ja siitä toipumisessa?
Kokemusasiantuntijamme Jennin mielestä inhimillinen johtaja ymmärtää ihmisten moninaisuuden eikä aseta heitä eriarvoiseen asemaan. Moninaisuuden tukeminen työelämässä voi tapahtua esimerkiksi konsultoimalla alan asiantuntijoita, lisäämällä tietoisuutta ja sen myötä luomalla turvallisen tilan koko työyhteisölle.
Inhimillisemmät rajat työnteossa ovat avainasemassa uupumisen ehkäisyssä. Riittävä määrä työntekijöitä, realistiset odotukset ja vaatimukset sekä muun elämän sujuva yhteensovittaminen auttavat hyvinvoinnin ylläpitämisessä.
”Suorittavia menestyjiä tupataan arvostamaan enemmän. Jatkossa meidän pitäisi nostaa jalustalle myös inhimilliset ihmiset, jotka tuntevat omat rajansa.”
