Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Nuorkauppakamarin ja kunnan yhteistyöllä luodaan elinvoimaa

Olen toiminut oman kotikamarini, Auranmaan nuorkauppakamarin, puheenjohtajana vuonna 2019. Kamarimme on siitä poikkeuksellinen, että kuntayhteistyöllä on pitkät perinteet. Kamarimme on vuosittain sopinut eri kuntien kanssa yhteistyöstä ja kamaritoiminnan tukemisesta. Auranmaan nuorkauppakamari toimii nykyisin viiden eri kunnan alueella ja jokaiselle kunnalle tarjotaan yhteistyön mahdollisuutta aina uuden puheenjohtajan aloittaessa tehtävässään. 

Yhteistyö kuntien kanssa on ollut mm. erilaisten seminaarien, tapahtumien, nuorten kesätyömessujen ja vaalipaneelien järjestämistä kunnan alueella. Yleensä sopimuksessa on eritelty yhdessä kunnan edustajan kanssa mitä kaikkea vuoden aikana aiomme kunnan alueella toteuttaa jäsenistömme toimesta. Kamarimme kunnat ovat aina suhtautuneet yhteistyöehdotuksiimme positiivisesti ja he ovat aidosti halunneet miettiä yhteistyötä kanssamme. Tämän johdosta sopimuksetkin ovat syntyneet niin, että molemmat osapuolet ovat olleet tyytyväisiä.

Teen siviilityötäni Säkylän kunnalla liiketoimintajohtajana. Tehtävänäni on rakentaa yhteistyötä kunnan ja sen yrittäjien välillä, tehdä kuntamarkkinointia ja luoda kuntaan elinvoimaisuutta erilaisia yhteisöjä ja aktiviteetteja tukemalla. Aloittaessani työni 2018, Säkylässä ei ollut nuorkauppakamaria, sillä Teljän nuorkauppakamari oli lopettanut toimintansa. Koin tämän isona menetyksenä, sillä ymmärsin, ilman muuta myös pöydän toiselta puolelta, millaista elinvoimaa aktiivinen nuorkauppakamari olisikaan voinut tarjota omaa työtäni helpottamaan.

Onneksi nuorkauppakamarihenkisillä ihmisillä on tapana löytää toisensa ja olipa Säkylässäkin entuudestaan kamariharrastajia, toki he olivat jäseninä kamareissa oman kotiseutunsa ulkopuolella. Kun yksi paikallinen innostuu ja saa myös muut innostumaan, niin lopputuloksena syntyy uusi kamari. Näin syntyi myös Pyhäjärviseudun nuorkauppakamari, jonka ensimmäinen toimintavuosi oli 2020. Kamari toimii Säkylän lisäksi naapurikunnan Euran alueella ja jäseniä on vähän yli 40. Olemme käyneet kamarin kanssa juuri yhteistyökeskustelun ja olemme tehneet yhteistyösopimuksen vuodelle 2021, joka pitää sisällään useamman tapahtuman ja tempauksen.  

Olen työni puolesta iloinen, että Säkylän kunnan alueella toimii aktiivinen nuorkauppakamari. Saamme alueelle tapahtumia ja toimintaa, jotka luovat sitä kuuluisaa elinvoimaa. Lisäksi olen iloinen, että olen itse saanut olla mukana luomassa oman nuorkauppakamarin kautta elinvoimaa Auranmaalle. Ilolla olen myös huomannut, että työkollegani naapurikunnissa ovat tätä nykyä kaikki nuorkauppakamariharrastajia. Liekö sattumaa, vai onko meissä vaan sitä jotain?

Missä JCI, siellä elinvoimainen kunta! 

TEKSTI: HANNA NIEMINEN | KUVA: AURANMAAN NUORKAUPPAKAMARI 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Tiekartta oppaana kiertotalouteen

Next Post

Johtajuuspolkua uudistamassa

Vastaa
Read next

Yhteistyön iloa

Senaattoriverkosto tuo iloa elämään ja tärkeää on myös verkostosta löytyvä tuki. Molemmille naisille useimmat…