Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Keskity osaamiseen, jota sinulla jo on, älä siihen mitä sinulla ei ole

Syyskuussa Sitran luotsaamalla Osaaminen näkyviin -tempauksessa painotettiin että osaamisen tunnistaminen on tulevaisuuden yleissivistystä. Mutta miksi meidän olisi tärkeää tunnistaa omaa osaamista?

Oman osaamisen tunnistaminen on tärkeää esimerkiksi työuramietinnöissä, onko tämä minulle se oikea työpaikka ja voinko hyödyntää riittävästi osaamistani. Kun on hakemassa uutta työpaikkaa ja yrittää tiivistää osaamisensa CV:een ja motivaatiokirjeeseen, asioita tulee mietittyä. Moni ei kuitenkaan äkkiseltään osaa listata mitä kaikkea osaakaan. Osaamista kun kertyy niin arjessa kuin työelämässä. Myös harrastuksissa ja vapaa-ajalla tapahtuu paljon oppimista, välillä huomaamattakin ja jopa perhe opettaa.

Kaikkialla syntyvä osaaminen on yhtä arvokasta. Ei myöskään tarvitse osata samoja juttuja kuin muut, sillä kaikenlaiselle osaamiselle on tarvetta. Monesti mennäänkin metsään siinä että mietitään mitä kaveri osaa. Meidän ei kuitenkaan pitäisi miettiä että mitä kaikkea se naapurin triathlonisti Pertti osaakaan mihin itsellä ei rahkeet riitä, sen sijaan meidän pitäisi ajatelle asiaa positiivisuuden kautta että mitä minä jo osaan. Missä minä olen hyvä, missä asioissa ihmiset pyytävät minulta apua. Jokaisella on monenlaista osaamista, ja kun sen huomaa, löytää osaamiselleen käyttöä.

Oman osaamisen huomaaminen on tärkeää myös oman hyvinvoinnin kannalta, jotta voi hyvin ja pärjää elämässä. Kun tulee tietoiseksi omista kyvyistään ja siitä että hitsi hei, minähän itse asiassa osaan tehdä aika montaakin juttua tai että minähän olenkin erityisen hyvä jossain, saa itselleen sellaisen helpotuksen tunteen että minä osaan ja riitän tällaisena. Kun puhutaan omasta osaamisesta, positiivista ajattelua ei voi tarpeeksi korostaa. Syvälle meidän suomalaisten mieliin on kuitenkin iskostettu ajatus siitä, että älä kehu itseäsi, luulevat pian ylpeäksi. Tästä vanhasta ajattelutavasta pitäisi päästä eroon ja rohkeasti kannustaa jälkipolviammekin olemaan ylpeitä siitä missä he ovat hyviä, juuri se tekee heistä ainutlaatuisia. Kehumalla toista autetaan häntä huomaamaan omia taitojaan.

Tehkäämme siis omaa osaamistamme näkyväksi, mutta annetaan krediittejä myös muille.

Jenni Välkky

Päätoimittaja

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Paluu töihin sai aikaan kriisin, mutta toi myös toivotun muutoksen

Next Post

Lastenfestarit saatiin toteutettua

Vastaa
Read next

Huomisen johtajuus

Vuosi sitten tässä kohtaa oli vielä todella toiveikas fiilis, ja sitä se on edelleen. Tuntuu, että se mitä…