Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Nuorkauppakamari soihdunkantajaksi sateessa

Suomessa on käynnissä useita hankkeita, joilla kaupunkien sijaintia kartalla yritetään siirtää kiskoilla lähemmäksi toisiaan. Turun ja Tampereen tunnin junat ovat valtavia ratahankkeita, jotka eittämättä toisivat lisää kasvun mahdollisuuksia pääteasemilleen.

Samalla paine näiden suurten kaupunkiseutujen kehittämiseen on jo nyt kovaa asumiskustannusten kasvaessa ja sosiaalisten ongelmien kasautuessa väkirikkaimmille seuduille. Yhä suurempi osa väestöstä potee sisäistä ristiriitaa hyvän elämän puitteiden ollessa tarjolla heille samassa sijainnissa, jossa myös väestöpaineen haasteet pintautuvat kovimmalla voimalla. Halutaan asua tiiviissä kaupunkikeskuksissa, mutta asumisen kehityssuunta ei tunnu hyvältä.

Koronapandemia oli lahja valkokaulustyön digitalisoitumiselle käynnistäen ajasta ja paikasta riippumattoman hybridityön aikakauden. Asuinsijainti ei enää määrittele työntekomahdollisuuksia. Riittää, kun pääsee torstaisin toimistolle, voi kokoustaa kotimatkalla ja asua niin, että neliöhinnoissa jää varaa erilliseen työtilaan myös kotioloihin.

Siten ei ainoastaan junaratojen päistä vaan niiden varsilta on helppo löytää taloudellisesti, sosiaalisesti ja asumismukavuudeltaan houkuttelevia sijainteja kasvun ihannepaikoilta, tunnin junamatkan sisältä.
Silti veri vetää pysymään pääteasemilla. Kehyskunnissa on liian hiljaista. Pikaradan päätepisteiden ohisektoriin jäävillä paikkakunnilla puuttuu uskallusta ja ylpeyttä kääntää katseita, vaikka ihmisiä on helpompi liikuttaa kuin kaupunkeja.

Ei riitä, että näissä paikoissa odotetaan paineen purkautumista lähiöistä lähikuntiin. Vetovoiman luominen vaati rohkeutta antaa suurkaupunkikehityksen tulla kylään. Junantuomien tarpeisiin vastaaminen on kestävän kasvun elinehto.

Lukuisat paikkakunnat ovat päässeet nauttimaan nuorkauppakamarilaisten liikkeellepanevasta voimasta. Kantavana ajatuksena on ollut haastaa totuttuja toimintamalleja, luoda yhdessä uutta ja aktivoida seudun elinkeinoelämän toimijat yhteisen tavoitteen taakse. Tästä on syntynyt kasvutapahtumia, seminaareja ja projekteja – mainetta ja mammonaa ympäröiville talousalueille.

Suurten keskuskaupunkien orgaaninen leviäminen metropolialueeksi Suomen kasvukäytävän varrelle vaatii toimeenpanevia yksilöitä, joilla on asennetta, osaamista, kunnianhimoa ja halua pölyttyä ristiin kehityshaluisten kaltaistensa kanssa. Nuorkauppakamarilaiset voivat olla yhteiskunnan murroshetkellä soihdunkantajia sateessa, suojellen liekkiä ja sytyttäen kanssakulkijoita. Rohkeilla omia talousalueita kasvattavilla ja kehittävillä aloitteilla viedään koko Suomea junan lailla eteenpäin.

Jarkko Kurvinen

Palveluna Oy:n kasvujohtaja Jarkko Kurvinen auttaa yrityksiä ja asiantuntijoita rakentamaan kaksinumeroista kasvua palveluna. Jarkko tunnetaan modernin markkinoinnin ja myynnin sanansaattajana, innostavana puhujana sekä palkittuna yrittäjänä ja tietokirjailijana. Parhaillaan hän rakentaa kesäkuulle Suomen keskipisteeseen Hämeenlinnaan vuoden kumouksellisinta kasvutapahtumaa, Growth LOOPia.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Haluatko olla yksi näkymätön johtaja muiden joukossa vai aidosti yhteiskunnallisesti vaikuttava voima?

Next Post

Kasvuhakkeroinnilla menestystä

Vastaa
Read next