Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lasten vaalit – Mistä oli kyse?

Suomen Nuorkauppakamarit ry, Kuntaliitto ja Porin kaupunki järjestivät Lasten vaalit kuntavaalien yhteydessä 24.5.-13.6.2021. Lasten vaalien tärkeimpänä tavoitteena on tukea ja laajentaa lasten demokratiakasvatusta. Kampanjassa lapset päästetään sekä ääneen että äänestämään. ”Nimenomaan kuntavaalien yhteydessä halusimme Kuntaliittona lähteä mahdollisimman laajasti kannustamaan kuntia mukaan”, kertoo Kuntaliitosta Teresa Salminen.

Yhteistyössä on voimaa myös Lasten vaaleja ajatellen. Porin kaupunki Lasten vaalien luojana ja konkarina omaa vahvan perinteen Lasten vaalien toteuttamisesta. Kuntaliitto sen sijaan tavoittaa kuntakenttää laajasti ja toisaalta Suomen Nuorkauppakamareiden eri kamareilla on hyvin vahva paikallistuntemus, joka tuo Lasten vaalit aidosti paikallistasolla eloon. Yhdessä meillä on paljon tavoittavuutta ja ideoita!

Koronatilanne aiheutti oman haasteensa myös Lasten vaaleille ja vuoden vaihteen aikoihin päätimme, että tilanteen jatkuessa epävarmana, tulee rohkeasti lähteä edistämään vaihtoehtoista äänestystapaa. Näin päädyimme siihen, että vaalit voidaan järjestää pääasiassa sähköisen äänestysalustan kautta. Tämä mahdollisti myös sen, että kouluissa ja kodeissa Lasten vaaleihin voitiin osallistua aiempaa matalammalla kynnyksellä. Teimme myös kunnille ja paikalliskamareille hyödynnettäväksi materiaalipankin, josta käyttöön voitiin ladata monipuolista materiaalia ja järjestää vaalit pienimuotoisesti esimerkiksi koulussa tai päiväkodissa tilanteen niin salliessa. Tänä vuonna suunnitelmia siis rukattiin aika paljonkin, mutta tällä uudella tavalla tavoiteltiin valtakunnallista osallistumista ja vastuullisuutta.

Valtakunnallisessa ehdokasasettelussa lasten omat ehdokkaat kilpailevat lasten äänistä päästäkseen vaikuttamaan Suomen kuntien päätöksentekoon. Lasten vaalien ehdokashahmojen kuvituksissa on hyödynnetty taiteilijoita ympäri Suomen. Kulttuuri- ja taidealalla on ollut koronatilanteen johdosta vaikeaa ja on tärkeää tukea paikallisia yrittäjiä erilaisin keinoin, joten pidimme erityisesti kuntavaalien yhteydessä tärkeänä, että taiteilijat ympäri Suomen ovat olleet luomassa hahmoja. Koska ehdokasmäärä on rajattu, asia ratkaistiin etsimällä hahmojen takana olevat taitelijat Suomen eri murrealueilta. 

Kuntaliiton terveiset huomisen johtajille? ”Viime vuosi on osoittanut, että yllättäviä tilanteita voi tulla eteen milloin tahansa ja suunnitelmat voivat muuttua nopeasti. Rohkeus uuteen, kyky ideoida ja heittäytyä kantavat pitkälle!”

TEKSTI: MILLA HARJU & HANNA MANNINEN (SNKK), SELINA SASSILA & TERESA SALMINEN (KUNTALIITTO)

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Herkut kesään Kreivin keittiön ohjeilla

Next Post

IHAN-Yritysboostissa datasta kehitetään uutta liiketoimintaa

Vastaa
Read next