Debattikilpailuilla on pitkäikäinen rooli JC-toiminnan historiassa ja jäsenistönsä työelämätaitojen kehittämisessä. Debatissa on vastakkain kaksi eriävää mielipidettä jostakin aiheesta. Debatoijien tehtävänä on puolustaa omaa kantaansa vastapuolta vakuuttavammin.
Debatoinnin tason nostamiseksi on B-alueelle hiljattain perustettu oma ’Been Puhe-ja debattiklubi’. Klubissa pääsee harjoittelemaan puhe-ja debatointitaitoja ympäri vuoden sekä kehittämään työelämässäkin tärkeitä argumentointi-ja esiintymistaitoja.
Oleellista on huomata, että debatointi on keskustelua, eräänlaista vuoropuhelua. Siihen kuuluu olennaisena osana toisen osapuolen kuunteleminen ja tämän sanomisten huomioiminen. Vastapuolen argumentit on mahdollista haastaa älykkäällä ja toista kunnioittavalla tavalla. Parhaimmillaan se on viihdyttävää, hauskaa ja palkitsevaa. Jokainen JC on tervetullut klubiin mukaan oppimaan, verkostoitumaan ja haastamaan itsensä!
Miksi lähteä mukaan debatoimaan?
Debattiharrastus kehittää:
-argumentointi-ja perustelutaitoja
-puhe-ja esiintymistaitoja
-kuuntelutaitoa-oleellisen erottamista epäoleellisesta
-viestin tiivistämistä
-nopeaa reagointia ja valmiuksia yllättäviin tilanteisiin
-sanavalmiutta
-tiimitaitoja
TEKSTI: Asta Lintumäki
KUVA: ILKKA KOSKI