Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Uusi senaattori #75064

Keuruuselän Nkk sai perjantaina uuden senaattorin Johanna Teiskosen #75064. Johanna liittyi nuorkauppakamariin jo vuonna 2001. Hänen 15-vuotinen kamariura pitää sisällään 8 paikallista hallitusvirkaa, n. 15 alueellista ja kansallista kokousta, 6 kansainvälistä kokousta sekä aluejohtoryhmätehtäviä, mukaan lukien aluejohtajuuden vuonna 2007. Johanna on osallistunut 15 erilaiseen koulutusjaksoon muun muassa johtajuuspolkuun, Nordic Academiin sekä Vaikuttaja-kouluun. Hänet on palkittu Vuoden akateemikkona ja Vuoden aluejohtajana. Johanna on ollut tekemässä niin kansainvälisesti kuin kansallisestikin palkittuja projekteja ja toiminut kansainvälisenä palkintotuomarina maailmankokouksessa. Hän on uurastanut järjestömme eteen tuhansia tunteja, samaan aikaan, kun on toiminut yrittäjänä, toimitusjohtajana ja kunnanvaltuutettuna. Johanna on tehnyt komean uran nuorkauppakamarissa ja tarjonnut työllään ja esimerkillään myös muille menestymisen paikkoja.


Senaattorit ovat ansioituneita nuorkauppakamarilaisia, joille Junior Chamber International -maailmanjärjestö on myöntänyt senaattoriarvon. Senaattoreina he saavat mahdollisuuden osallistua nuorkauppakamarin ja Suomen Senaatin toimintaan myös täytettyään 40 vuotta.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Suomalainen yritysmaailma yllätti intohimollaan

Next Post

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n toiminnanjohtaja on valittu!

Read next