Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Tulevaisuuden johtaja antaa vapautta ja tilaa oppia

TULEVAISUUDEN ESIMIES ANTAA ENTISTÄ VAHVEMMIN VASTUUTA ASIANTUNTIJOILLE, OHJAA JA MAHDOLLISTAA OPPIMISEN. TYÖNTEOSSA VAPAUS ON VASTUUTA.

Liiketoiminnan nopeus on kasvanut ja tulee todennäköisesti kasvamaan jatkossakin. Johtajallakin on oltava uudenlaista osaamista: on hallittava jatkuvassa liikkeessä olevia kokonaisuuksia. Enää ei voi suunnitella ja saattaa yhtä projektia päätökseen ennen kuin aloittaa seuraavan.
Tulevaisuudessa työ on myös yhä riippumattomampaa ajasta ja paikasta. Työnantajien kilpailu osaajista todennäköisesti kiristyy, ja työaikojen ja -paikan joustoilla voidaan lisätä työtyytyväisyyttä ja työnantajan vetovoimaa. Perinteisten virastotyöaikojen katoaminen haastaa myös johtajaa: on pystyttävä johtamaan itseään, jotta työn ja vapaa-ajan suhde säilyy kohtuullisena.
Lisäksi johtajan rooli alaisiinsa nähden on muutoksessa. Asiantuntijat haluavat mielekkään ja itsenäisen työn, jossa esimies on mahdollistaja ja tuki.

Monimutkaistuvassa maailmassa johtaja ei edes voi hallita kaikkea. Esimies näkee etuna, että ryhmässä on eritaustaisia ihmisiä ja osaa johtaa yksilöitä ryhmässä. Esimies antaa vastuun tekemisestä asiantuntijoille.
Vapaus on vastuuta: kun projektille annetaan mahdollisuudet vapauteen, asetetut tavoitteet yleensä ylittyvät. Lopputulos on aina parempi kuin valvovassa johtamiskulttuurissa.
Handelsbankenin organisaatio on hajautettu ja matala, joten yksittäisillä työntekijöillä on paljon päätösvaltaa. Tiedämme ja tiedostamme, että tulos syntyy asiantuntijoidemme työllä. Hyvä esimies voi tukea tätä työtä ja kasvattaa pätevämpiä asiantuntijoita.

Handelsbankenin yrityskulttuuriin sopii vastuun ottaminen ja antaminen. Vahva kulttuuri näkyy myös tuloksissa ja asiakastyytyväisyydessä. Syksyllä julkistetun EPSI Ratingin pankkitutkimuksen mukaan Handelsbankenilla on Suomen tyytyväisimmät yritysasiakkaat ja yksityisasiakkaidenkin mielestä olemme kolmen parhaan joukossa. Pankkina haluamme tarjota parasta palvelua ja henkilökohtaista neuvonantoa kaikille asiakkaillemme. Yksi ratkaisu on Family Office -palvelu, jossa asiakas saa kaikki pankkipalvelut henkilökohtaisiin, yrityksen ja perheen tarpeisiin yhden yhteyshenkilön kautta.

Kysy lähimmästä Handelsbankenin konttorista, miten voimme palvella juuri sinua ja yritystäsi parhaiten.

TEKSTI Jukka Kuusala, Yrityspankkipalvelujen johtaja, Handelsbanken Suomi. Twitter: @Kuusala

 

Fakta

  • Handelsbanken tarjoaa laajan valikoiman pankkipalveluita yksityis- ja yritysasiakkaille. Pankki tunnetaan henkilökohtaisesta ja joustavasta asiakaspalvelustaan.
  • Family Office -palvelussamme saat kaikki pankkipalvelut henkilökohtaisiin ja yrityksesi tarpeisiin yhden yhteyshenkilön kautta.
  • Handelsbankenilla on Suomessa 36 konttoria ja noin 600 työntekijää. 

 

 

 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Perttu Kouvalainen Joensuun Nuorkauppakamarista senaattoriksi #78137

Next Post

Rohkeutta unelmoida

Read next