Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Kasvuhakkeroinnilla menestystä

Pitkän linjan startup-kasvun harrastaja ja pääomasijoittaja Mari Luukkainen kertoo, että kasvuhakkerointi on systemaattinen testausprosessi, joka tähtää ongelmanratkaisuun jatkuvien oppimiskokemusten kautta. Luukkaisen mukaan menetelmää voi soveltaa mihin tahansa liiketoiminnan osa-alueeseen. ”Kasvuhakkerointiprosessi laittaa testaamisen systemaattiseen, kommunikoitavaan ja skaalattavaan muotoon, jolloin sen avulla liiketoiminnan kasvattamisen avainkysymyksiin etsitään vastauksia järjestelmällisesti.”

Keskittymistä oikeisiin asioihin

Luukkainen näkee kasvuhakkerointiprosessin ratkaisevan monta
ongelmaa liiketoiminnassa. ”Yksi edistymistä vaikeuttava tekijä on se, että ihmiset tekevät päämäärättömästi satunnaisia asioita, sen sijaan että keskittyisivät järjestelmällisesti yhden asian viemiseen kerrallaan alusta loppuun.”

Luukkainen laskee, että nykyajan tietotyössä ihmisellä on vain kolme tai neljä tuntia päivässä aivokapasiteettia asioiden eteenpäin viemiseen. ”Hyvä uutinen on, että yleensä se riittää! Useimmat meistä ovat vain kalenterioptimoinnin päässä unelmiensa neljän päivän työviikosta.” Luukkaisen mielestä oikeisiin asioihin keskittymällä saadaan aikaan kasvua myös liikevaihdon, rahoituskierrosten tai työpaikkojen muodossa.

Vahvuutena uteliaisuus

Luukkainen kertoo olevansa kotoisin pieneltä tehdaspaikkakunnalta, missä ei käytännössä ollut minkäänlaisia teknologia- ja yrittäjyyskontakteja. Hän on opetellut paljon asioita yksin ja useimmiten vaikeimman kautta, mistä hän näkee tänä päivänä olevan paljon hyötyä. Luukkainen on toiminut lukuisissa markkinointi- ja kasvurooleissa erilaisissa kasvuyhtiöissä. Viimeisin, Freska-niminen kotisiivousstartup, kasvoi kahdessa vuodessa alle miljoonasta yli kolmentoista miljoonan liikevaihtoon laajentuen samalla Norjaan ja Ruotsiin.

Luukkainen näkee vahvuutenaan loputtoman uteliaisuuden. Hänen mukaansa Startup-maailmassa mikään ei ole koskaan valmista, ja kaikki kysymykset ovat vailla vastausta, joten auttaa mikäli niihin suhtautuu mielenkiinnolla eikä anna epätietoisuuden lannistaa.

Tulevaisuuden johtajat ovat visionäärejä

Luukkainen ajattelee, että tulevaisuuden johtajuus tarvitsee rohkeutta ja ennakkoluulottomuutta testi-iteraatiokulttuuria kohtaan. Hänen mukaan meillä on Suomessa kaikki lähtökohdat tuottaa lisää kansainvälisesti merkittäviä menestystarinoita, jotka vetävät puoleensa kansainvälisiä osaajia ja resursseja. Luukkaisen mielestä hyvät tulevaisuuden johtajat ovat visionäärejä, jotka inspiroivat ihmisiä ja luovat toivoa. He nauttivat puhumisesta, mutta ennen kaikkea kuuntelemisesta.

Ystävysty muutoksen kanssa

Mari Luukkainen on yksi Suomen Nuorkauppakamareiden tämän kevään kansallisen vuosikokouksen keynote -puhujista. Muutoksen haltuun ottaminen on Luukkaiselle jokapäiväistä: ”Koko urani on perustunut jatkuvalle muutokselle, joten muutos on tila missä olen tottunut olemaan ja tunnen oloni kotoisaksi.” Luukkaisen mielestä muutoksen ei tarvitse olla pelottavaa tai negatiivista, vaan hankalistakin muutoksista löytää usein positiivisia ja arvokkaita oppimiskokemuksia. Hänen mukaansa muutosta ei pääse pakoon, joten hän kehottaa ystävystymään muutoksen kanssa ja tekemään siitä itsellesi supervoima!

Mari Luukkainen
Pääomasijoittaja icebreaker.vc, Advisor Truly Agency, Perustaja Herizon.i0

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Nuorkauppakamari soihdunkantajaksi sateessa

Next Post

Sala-auraajakansalaisaktivismilla satojen tuhansien mainehyöty

Vastaa
Read next