Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Haemme Kouluttaja-Akatemian pääkouluttajaa vuodelle 2019!

Kouluttaja-Akatemia on noin vuoden mittainen projekti, johon valitaan hakemusten perusteella kymmenkunta kouluttamisesta kiinnostunutta nuorkauppakamarilaista. Akatemiassa osallistujat suunnittelevat 1-2 omaa koulutusta vapaasti valitsemastaan aiheesta. Kouluttaja-Akatemiaa vetää pääkouluttaja.

Kouluttaja-Akatemian työskentely koostuu vuoden aikana neljästä lähiviikonlopusta sekä näiden välillä tapahtuvasta etäohjaamisesta. Valitun pääkouluttajan odotetaan sitoutuvan työhön jo vuoden 2018 puolella. Pääkouluttaja saa tukea tehtäväänsä kehitysjohtajalta (koulutus) ja koulutuspäälliköltä.

Pääkouluttajana pääset tukemaan osallistujien kehittymistä ja opit uusia näkökulmia ja tapoja kouluttamiseen. Tämän lisäksi pääset tutustumaan tuleviin tähtikouluttajiin ja saat kunnian nähdä ensimmäisten joukossa uusia koulutuksia. Pääkouluttajana toimiminen antaa sinulle mahdollisuuden kehittää omia kouluttaja- ja fasilitaattoritaitojasi.

Pääkouluttajan tehtäviin kuuluvat:

  • Akatemian koulutussisällön suunnittelu ja toteutus
  • Akatemian osallistujien mentorointi ja sparraus heidän omien koulutusten rakentamisessa
  • Akatemian kokoontumisten käytännönjärjestelyt
  • Akatemian osallistujien valinta yhdessä kehitysjohtajan (koulutus) ja koulutuspäällikön kanssa

Pääkouluttajaksi voi hakea kuka tahansa nuorkauppakamarin jäsen seuraavin edellytyksin:

  • Sinulla on aiempaa kokemusta kouluttamisesta ja koulutussuunnittelusta sekä ymmärrystä ihmisen oppimisesta
  • Sinulla on halua ja kykyä toimia kannustavana ohjaajana sekä tukea Kouluttaja-Akatemian osallistujien oppimis- ja kasvamiskokemusta
  • Sinulla on osaamista ja kokemusta ryhmien fasilitoinnista
  • Sinulla on järjestely- ja organisointikykyä
  • Omaat hyvät vuorovaikutustaidot
  • Hallitset erilaisia etäyhteydenpitoon ja -koulutukseen soveltuvia työkaluja

Kouluttaja-Akatemian käyminen katsotaan eduksi.

Hakuaika ja hakeminen

Lähetä hakemuksesi sekä ajan tasalla oleva kantakorttisi kehitysjohtaja (koulutus) Heidi Jäntille 19.10.2018 mennessä sähköpostitse heidi.jantti@jci.fi. Valinnasta kerrotaan lokakuun 2018 aikana.

Lisätietoja tehtävästä saat Kouluttaja-Akatemian pääkouluttaja 2018 Jani Hinkalta, jani.hinkka@jci.fi tai Heidiltä, heidi.jantti@jci.fi tai 044 058 6417.

p.s. Osallistujahaku vuoden 2019 Kouluttaja-Akatemiaan avataan kansallisen vaalikokouksen jälkeen.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Johtajuusakatemia 2020 järjestelyoikeudet haettavissa

Next Post

Haemme Strategia! 2019 -koulutukselle kahta vastuukouluttajaa!

Read next