Oletko koskaan toivonut, että nukkumiselle olisi enemmän aikaa? Entä oletko ihmetellyt, miksi kaikesta tiedosta ja vinkeistä huolimatta kännykän hylkääminen ennen puolta yötä on vaikeaa? Arianna Huffington pureutuu ajatuksia herättävässä Univallankumous kirjassaan siihen, miten suhteemme uneen on ajansaatossa muuttunut. Etenkin teollinen vallankumous muutti suhtautumistamme uneen radikaalisti.
Muinaisissa kulttuureissa sekä uskonnoissa ja muissa hengellisyyden perinteissä uni on nähty porttina johonkin meitä suurempaan. Uni nähtiin arvokkaana välttämättömyytenä, jota arvostettiin samoin kuin ruokaa ja juomaa. Unelle oli jopa omia temppeleitä. Mitä tälle arvostukselle oikein tapahtui teollisen vallankumouksen myötä? Keinotekoinen valo muutti ensinnäkin suhdettamme pimeään. Pimeästä tuli uhan ja vältettävän ajan sijaan mahdollisuus hyödynnettäväksi.
Huffington kuvaa, miten käytännössä suhteen muutos pimeään tarkoitti sitä, että mahdollisuus pesiytyi narratiiviin ja unen kulttuurinen merkitys muuttui radikaalisti. Yksi ajan vaikuttavista innovaattoreista oli Edison. Hän vihasi nukkumista. Edisonin mielestä uni oli vain ajanhukkaa ja hukkaan heitetty mahdollisuus – ja että amerikkalaisten pitäisi seurata hänen esimerkkiään ja nukkua ainoastaan 4-5 tuntia yössä. Unen vähyydestä tuli edistyksellisyyden ja modernin yhteiskunnan symboli. Se tarkoitti mahdollisuutta olla tuottava yöllä eli olla tehokas. Tehokas ja tuottava ihminen kesti unettomuutta, joten lyhyistä yöunista muotoutui maskuliinisuuden ja vahvuuden lippulaiva. Ajatusmaailma unesta turhana laiskuuden merkkinä tarkoitti työelämässä sitä, että esimerkiksi yli 20 tunnin työnteon jälkeen nukahtaminen vuorossa tiesi potkuja. Oikeuksia puolustaessaan työnväen liike alkoi käyttää sloganina ”8 tuntia työtä, 8 tuntia unta ja 8 tuntia mihin ikinä haluamme” -vaatimusta oikeudenmukaisemmasta työajasta. Kuulostaako tutulta päivärakenteelta? Jo tällöin tunnistettiin, että suuri osa kuolemiin johtavista onnettomuuksista johtuivat unen puutteesta. Pysäyttävää, eikö?
Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Mitä uni meille symboloi ja millaiseen piilomerkityksien verkostoon se kietoutuukaan? Meillä on kollektiivinen asenneongelma, jonka olemme perineet suoraan 1800-luvulta. Se, että emme saa nukuttua ei ole teknologian vika, vaan käyttäjinä meidän on opeteltava hyödyntämään sitä tavalla, joka ei aiheuta meille haittaa. Kun kyse on elämäntapaan liittyvästä kysymyksestä tieto haitallisuudesta ei yksinään riitä. Pitäisikö unen siis olla osa työterveyttä? Tulisiko se ottaa entistä enemmän huomioon työpaikoilla? Monet ihmiset tekevät asiantuntijatyötä, osa työtä on jatkuvasti oppia uutta ja pysyä mukana alati muuttuvassa työssä. Uni on oppimisen ja muistamisen keskeinen edellytys. Unessa aivot lajittelevat tietoa edeltävien päivien tapahtumista ja omaksutut asiat tallentuvat pitkäkestoiseen muistiin. Miten siis vaikuttava johtaja tukee työntekijöitään, jotta he saavat tarpeeksi unta? Vaikuttavan johtajan, joka tunnistaa oman sekä työntekijöidensä hyvinvoinnin tuottavuuden, pitäisi aktiivisesti purkaa 1800-luvulta periytynyttä ajatusmaailmaa.
TEKSTI: MIIA-TATJAANA SALAKKA JA JAANA KUUSISTO
