Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Riitta Saarikangas

Riitta Saarikangas – Kovaa kamarikokemusta

Teksti: Tuija Näre

Riitta, joka tunnetaan myös lempinimellä Tanniska, osallistui seuralaisena nuorkauppakamarin tapahtumaan ja siitä pienestä kipinästä kaikki alkoi. Toimintaa seuranneena hänelle kehittyi useita ideoita, joita nuorkauppakamari voisi lähteä toteuttamaan. Näiden ideoiden myötä vuonna -82 häntä pyydettiin liittymään jäseneksi Keravan Nuorkauppakamariin.

– Väärässä paikassa kun avaa suunsa, niin näin siinä käy, Riitta toteaa naureskellen.

Riitta hurahti sydämensä pohjasta nuorkauppakamaritoimintaan ja oli vaikuttunut siitä, kuinka fiksuja ihmisiä hänellä oli ympärillään.

– Heiltä saattoi oppia monenlaista, imin kaiken opin itseeni kuin pesusieni.

Riitta oli mukana useissa projekteissa, joista haettiin, ja voitettiinkin, palkintoja. Vauhdin huuma oli käsin kosketeltavaa.

Parasta tässä harrastuksessa on ihmiset, ne pienet hetket, kohtaamiset, ja miten ne kasvattavat.

Riitan ajatuksena oli aloittaa ensimmäinen nuorkauppakamarivuosi helpolla hallitusviralla tiedottajana. Vuodesta tulikin yllättävän vauhdikas ja tekemistä riitti.

– Pitihän minun tiedottaja olla kaikessa mukana, jotta tiedän mitä kamarissa tapahtuu. Tuotimme oman kamarimme lehteä ja silloin ei ollut hienoja koneita ja järjestelmiä. Jutut piti leikata sopivan kokoisiksi, sovittaa sekä liimata lehden aukeamille. Sitten otettiin valokopiota useita kappaleita, jotta lehdet saatiin tehtyä.

– Keravan, Järvenpään ja Tuusulan yhteisestä projektista oli palkintona Säästöpankkipalkinto, 10 000 markkaa, ja totesin, että jos vielä tuo voitetaan, niin sitten lähden Taiwaniin maailmankokoukseen. Kun voitto tuli, niin ei auttanut muu kuin marssia pankinjohtajan puheille, jotta pääsin lähtemään.

Riitalla on oma paikkansa Nuorkauppakamarin historiassa.

Hänen vauhdikkaasti alkanut nuorkauppakamariuransa jatkui ja vuonna -84 hän toimi Keravan NKK:n ensimmäisenä naispuheenjohtaja. Kansallisten virkojen kautta Riitta jatkoi kansainvälisiin virkoihin, aina maailman varapuheenjohtajaksi asti.

– Osallistukaa rohkeasti Eurooppa- ja maailmankokouksiin ja lähtekää maailmalle tutustumaan kansainvälisiin kamareihin. Matkoillani olen tavannut merkittäviä, nimekkäitä henkilöitä. Laajan verkoston lisäksi sain valtavan määrän kontakteja sekä ystäviä, joiden kanssa tulee pidettyä yhteyttä edelleen, Riitta kannustaa.

– Kyllähän se vieras kieli kaiken muun ohessa jännitti, että pärjääkö sitä, mutta tekemällä oppii. Matkoilta mukaani tarttui myös tapa lausua JCI Creed virallisissa JCI tapahtumissa. Halusin tavan myös Suomeen, joten vuonna 1987 se otettiin tavaksi myös meillä.

Kamariuransa ehkä vaikeimman päätöksen Riitta joutui tekemään, kun hänen tuli päättää tulisiko hänestä seuraava nuorkauppakamarien kattojärjestön JCI:n maailmanpresidentti vai järjestettäisiinkö maailmankokous Suomessa 1991.

– Surkeaa luopumisen tuskaa kaikesta tulevaan virkaan valmistautumisesta, mutta niin moni oli tehnyt niin paljon töitä Suomen näkyvyyden ja imagon eteen vuosien aikana. Emme voineet hukata mahdollisuutta järjestää maailmankokous Suomessa Helsingissä. Lupasin olla hakematta virkaa.

Riitta on kuitenkin ylpeä päätöksestään.

– Kolikolla on aina myös kääntöpuolensa, mutta se kasvattaa ja opettaa meidät toimimaan erilaisten ihmisten kanssa ja reagoimaan muuttuvissa tilanteissa. Ihmisen raadollisuus näyttäytyi monesti ja kateus on yksi paholainen.

– Ihmettelin, kun tuttavani totesi minulle kerran, että kyllä minun kelpaa, kun saan kaikki projektitehtävät. Minulla oli into tehdä asiat kunnolla ja hyvin tehty työ taas mahdollisti ehdokkuudet eri virkoihin. Kamaritoiminta palkitsee.

Riitalle annettiin senaattorin arvo vuonna -87, hänen ollessaan vasta 34-vuotias. Hän on edelleen mukana senaattoritoiminnassa ja haluaa toimia innoittajana muille.

– Mm. senaattori Harri Kiviluote toimi aikanaan minun tukenani, ja jollei hän olisi potkinut minua eteenpäin, en välttämättä olisi tässä. Hän näki minussa jotain, mitä en ehkä itse nähnyt.

Nuorkauppakamarivirkojen ohella Riitta on suorittanut nuorkauppakamarin kouluttajakoulutukset, joiden kautta hän sai sysäyksen omalle uudelle uralleen.

– Omat vahvuuteni kouluttajana tajusin siinä kohtaa, kun minua pyydettiin pitämään koulutuksiani järjestömme ulkopuolella.

Riitan nuorkauppakamariuraa pähkinänkuoressa

  • Puheenjohtaja, Keravan NKK 1984
  • Kansallinen Pääteemajohtaja 1985
  • Kansallinen Palkintopäällikkö 1986
  • Varapuheenjohtaja Suomen Nuorkauppakamarit ry 1987
  • International Academy, Japan 1987
  • Executive Assistant to the World President for Europe 1988
  • Vice President 1989
  • Executive Assistant to the President for Growth and Development, 1990
  • Senior Executive Vice President 1991 (JCI:n toiseksi korkein virka)
  • European Conference (Tanska) puheenjohtaja 1991
  • Senaattori #42042 vuodesta 1987
  • Kansainvälinen kouluttaja (TROTT, Montreal) 1984
  • Jämäkkyyskouluttaja vuodesta 1984
  • Exel (korkein kansainvälinen kouluttaja) vuodesta (Hong Kong) 1993
Share this article
Shareable URL
Prev Post

Johtajuusakatemia 2019 järjestelyoikeudet haettavissa

Next Post

Palkittu toiminta tarkoittaa aktiivista järjestöä

Read next