Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Nuorkauppakamarilaisten innovaatiopotentiaali pitää hyödyntää paremmin 

Nuorkauppakamareihin ympäri Suomen hakeutuu usein ihmisiä, jotka ovat aktiivisia, haluavat luoda uutta ja tehdä yhdessä. Nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailu on kehitetty juuri sitä varten, että tämä potentiaali saataisiin paremmin esiin ja hyvien ideoiden idut muutettua yhteiskuntaa hyödyntäviksi innovaatioiksi.  

Onko tämä kamareiden parhaiten pidetty salaisuus?  

Tänä vuonna neljättä kertaa järjestettävän Nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailun takana on Suomalaisten Keksijöiden Tukisäätiö. ”Haluamme kannustaa erityisesti nuoria keksijöitä, joten oma kilpailu nuorkauppakamarilaisille tuntui luontevalta”, kertoo säätiön hallituksen varapuheenjohtaja Matti Matikainen. ”Tiedän itse kamarilaisena, että meissä on kekseliäisyyttä, joka kuitenkin tarvitsee rahallista tukea muuntuakseen innovaatioksi.”  

Nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailussa jaossa on 5000 euroa verovapaata tukea parhaalle idealle. Matikainen huomauttaa, että voittaja saa toki myös mainetta sekä kunniaa, ja kilpailun voittaminen on myös osoitus siitä, että säätiö uskoo keksijään. 

Keksintö voi olla myös palvelu 

Säätiö on jakanut tukea keksinnöille jo 15 vuoden ajan ja saa vuosittain hieman alle sata hakemusta. Apurahaa haetaan niin fyysisille kuin digitaalisillekin keksinnöille. ”Moni keksintö yllättää fiksuudellaan ja yksinkertaisuudellaan”, Matikainen kertoo. ”Erityisesti ilmastonmuutos näkyy nyt useissa keksinnöissä, yhä enemmän on myös palveluinnovaatioita.” 

Matikainen haluaa painottaa, että keksintöjen kehittäminen on tiimityötä. ”Harva pystyy viemään onnistuneesti idean alusta loppuun täysin yksin ja vaikka kilpailussakin mainitaan vain yhden ihmisen nimi niin taustalla on hyvin usein tiimi.”  

Vuoden 2021 kilpailu on juuri nyt käynnissä. Hyvä aika siis kasata porukka ja miettiä millainen idea voisi hyödyntää yhteiskuntaa. Jos ei vielä tänä vuonna ehdi kisaan, aina on ensi vuosi. 

 
Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö -kilpailu 
Hakuaika: 16.8.-30.9.2021 

Kenelle? Kaikki nuorkauppakamarilaiset koejäsenistä Finland Foundation -lahjoittajiin. 

Mitä? Kilpailuun voi osallistua millä tahansa bisnesidealla: digitaalisella, fyysisellä, tuotteella tai palvelulla. Ei tarvitse olla yritystä, pelkkä idea riittää.  

Miten osallistun? Täytä apurahahakemuslomake osoitteessa: www.keksijoidentukisaatio.fi/apurahat/hae-apurahaa/ (laita hakemuksen AIHEEKSI “Vuoden nuorkauppakamarilainen keksintö”) 

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Vuoden Nuori Johtaja -kilpailussa etsitään huomisen johtajia  

Next Post

Jokainen nuori on kesätyönsä ansainnut – Suomen Nuorkauppakamarit mukana edistämässä nuorten kesätyöllistymistä kesällä 2021

Vastaa
Read next