Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Neljä uutta senaattoria

Suomeen on saatu jälleen neljä uutta senaattoria, joita ovat:

Janne Viinikkala #74333, Tampereen NkkJanne_Viinikkala

Tämä yrittäjä ja yrittäjähenkinen ihminen on upea ilmentymä kamaritoiminnan keskeisistä arvoista ja tavoitteista. Hän on kamariurallaan osoittanut, miten nuorkauppakamari tarjoaa mahdollisuuden – ei pelkästään verkostoitumiseen – vaan myös henkiseen kasvuun ja kehittymiseen.
Kamariurallaan vuodesta 2008 lähtien hän on visioinut merkittäviä uusia projekteja sekä toiminut useissa hallitusviroissa. Tämän henkilön tähänastinen kamariura huipentui vuonna 2014 Tampereen Nuorkauppakamarin puheenjohtajuuteen, joka muistetaan erityisesti ulkosuhteiden hoidosta sekä aktiivisesta vaikuttamisesta ympäroiviin kamareihin. Tästä hänet on myös palkittu.

Tuula Erolainen #74446, Havis Amandan Nkk – Helsinki ry

Tuula Erolainen 300pxTuula Erolainen on merkittävä nuorkauppakamaritoiminnan vaikuttaja jo yli kymmenen vuoden ajan. Hän on uupumaton järjestön puolestapuhuja, tuoden nuorkauppakamareille arvostusta, medianäkyvyyttä ja uusia jäseniä. Hän on ollut mukana luomassa Euroopan ainoaa täysin naisjäsenistä koostuvaa Havis Amandan Nkk:ta ja tehnyt Suomea näkyväksi järjestön kansainvälisillä kentillä mm. Team Finlandian johto- ja markkinointitehtävissä. Tuula on solminut kamarien välisiä suhteita, ylläpitänyt järjestömme perinteitä sekä toiminut myötävaikuttajana yhteiskunnallisissa suhteissa mm. Naisyrittäjyyskeskuksen ja Helsingin kaupunginjohdon kanssa.

Susanna Kaharinen #74125, Forssan Seudun Nkk

susannaSusanna on ollut suurella sydämellä mukana toiminnassa jo yli kymmenen vuotta. Hän on toiminut jokaisena vuonna aktiivisesti ja antanut huikeasti energiaa kamaritoiminnalle, oli sitten kysymys kouluttamisesta, koejäsentoiminnasta, kokouksiin osallistumisesta, verkostoitumisesta tai JC-tietämyksestä. Hänet tunnetaan myös kansainvälisesti ja uusi senaattorimme onkin joka vuosi osallistunut myös kansainvälisiin kokouksiin. Tunteja laskematta hän on tuonut osaamistaan sekä tietämystään kamaritoiminnan käyttöön. Nöyryys ja ahkeruus kuvaavatkin hänen ominaisuuksiaan. Onnea Susanna!

Tero Mikola #74127, Raisio-Naantalin nkk

IMG_6830Tero Mikola on ollut Raisio-Naantalin nuorkauppakamarin voimahahmoja niin projekteissa kuin hallituksessa vuodesta 2004. Siinä ohessa Mikola on kantanut mittavaa vastuuta monssa tietohallinnon ja tiedottamisen vastuutehtävissä niin alueellisella kuin myös kansallisella tasolla. Mikola on antanut sitoutumisensa näkyä positiivisuutensa ja aktiivisuutensa lisäksi myös nostamalla rohkeasti järjestömme arvokysymyksiä keskusteltavaksi virallisissa Suomen nuorkauppakamareiden kokouksissa. On mahtavaa, että järjestömme saa hänet elinikäiseksi tuekseen nyt myönnetyn numerosarjan myötä!

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Suomen Senaatille historian nuorin hallituksen puheenjohtaja

Next Post

Kiekkolegenda kannustaa nuoria johtajia olemaan hyvänä esimerkkinä

Read next