Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Suomen Senaatille historian nuorin hallituksen puheenjohtaja

 

Suomen Senaatin hallitus valittiin 14.–16. elokuuta Kokkolassa pidetyssä vuosikokouksessa. Puheenjohtajaksi valittiin Jani Närhi Hangon Nuorkauppakamarista.

Närhi on kaikkien aikojen nuorin Suomen Senaatin puheenjohtaja. Siviilityössään hän toimii Esa Kuokka Oy:ssä myynti- ja kehitystehtävissä sekä hallituksen puheenjohtajana.

Senaatin hallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin Paula Holtari Lappeenrannan Nuorkauppakamarista. Holtari työskentelee aluejohtajana Psycon Oy:ssä, jossa hän on sekä osakas että hallituksen jäsen.

Hallitus koossa

Hallituksen jäseniksi valittiin Johanna Lundán (kuvassa oikealla) Pirkanmaan Nuorkauppakamarista ja Teijo Virtanen Porin Nuorkauppakamarista. Lundán toimi Suomen Nuorkauppakamarit ry:n puheenjohtajana vuoden 2015. Hallitukseen kuuluu myös edellisen vuoden puheenjohtaja Pekka Nokso-Koivisto Kokkolan Nuorkauppakamarista.

Senaatin puheenjohtajan erikoisavustajaksi kutsuttiin Kirsi Rönnqvist (Espoon Nuorkauppakamari), varapuheenjohtajan erikoisavustajaksi Hanna-Kaisa Koivisto (Lahden Nuorkauppakamari), tekninen avustaja Petteri Peltovuori (Helsinki-Itäväylän Nuorkauppakamari) sekä talouspäällikkö Helge Saarinen (Joensuun Nuorkauppakamari).

Toimintavuosi huipentuu vuosikokoukseen 19.–21.8.2016 Hangossa.

Senaatin hallituksen kokouksiin kutsutaan myös kansainvälisten asioiden edustajaksi Euroopan Senaatin varapuheenjohtaja Asko Männistö (Kalajokilaakson Nuorkauppakamari) sekä alueleaderit Teemu Levomäki (Loimaan Nuorkauppakamari, alue A), Saara Liukkonen (Mikkelin Nuorkauppakamari, alue B), Kari Ojala (Jyväskylän Nuorkauppakamari, alue C) ja Matti Nevalainen (Ylä-Savon Nuorkauppakamari, alue D).

Painopisteinä yhteistyö ja oikeat teot

Ensimmäisessä hallituksen kokouksessa mietittiin senaatin ja nuorkauppakamaritoiminnan yhteistyön syventämistä konkreettisten tekojen aikaansaamiseksi. Hyvänä esimerkkinä paikallisesta toiminnasta on Keskuspuiston Nuorkauppakamarissa toteutettu ja Senaatin vuorovaikutuspalkinnolla palkittu projekti ”Senaattiyhdysupseeri”.

Lisätiedot:

Suomen Senaatti
puheenjohtaja Jani Närhi
+358 41 546 0088
jani.narhi@suomensenaatti.fi

Kuvassa: Jani Närhi ja Johanna Lundán
Kuva: Keski-Pohjanmaan ammattiosasto

Suomen Senaatti – JCI Senate in Finland ry

Suomen Senaatti perustettiin vuonna 1962. Yhdistyksen jäsenet koostuvat Suomen Nuorkauppakamarit ry:n toiminnassa ansioituneista, yleensä yli 40-vuotiaista entisistä nuorkauppakamarien jäsenistä, joille Junior Chamber International -maailmanjärjestö on myöntänyt senaattoriarvon. Yhdistys kuuluu maailmanlaajuiseen JCI Senate International Inc. -järjestöön.

Suomessa nuorkauppakamarin senaattoreita on noin 1380. Suomen Senaatin pääasiallinen tehtävä on tukea ja auttaa paikallisia nuorkauppakamareita ja edistää niiden toimintaa. Yhdistys edistää jäsenistönsä keskinäistä toimintaa ja verkostoitumista. Senaatti on myös vahva elinkeinoelämän suhdetoimintajärjestö.

www.suomensenaatti.fi

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Kilpailu on avattu! Kuka on Vuoden Nuori Menestyjä 2015?

Next Post

Neljä uutta senaattoria

Read next