Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Muutosmyötärinta

Muutosmyötärinta on nuorkauppakamarissa tämän vuoden kantavia teemoja.

Muutosmyötärinta tarkoittaa että suhtaudumme positiivisesti tulevaisuuteen, sen tuomiin mahdollisuuksiin ja muutoksiin. Se tarkoittaa uudenlaista tekemisen otetta, aktiivista haasteisiin tarttumista sekä rohkeutta.

Ensin kuullessaan muutoksista ihminen yleensä suhtautuu niihin negatiivisesti. Sen sijaan meidän tulisi nähdä muutoksen tuomat mahdollisuudet” kertoo kansallinen puheenjohtaja Johanna Lundán. Muutokseen tulee lähteä mukaan ja aktiivisesti rakentaa haluttua menestystä.”

Muutos on ainoa mahdollisuus millä selviämme taloudellisista haasteista ja pääsemme kohti kirkkaampaa tulevaisuutta. Itsekäs ajattelu ei vie meitä eteenpäin, vaan meidän tulee ajatella että teemme yhdessä parempaa huomista. Asia on erittäin ajankohtainen myös Suomen valtion tulevalle hallitukselle ja Suomen tulevaisuudelle.

Muutosmyötärinnassa oleminen on kykyä nähdä ne mahdollisuudet mutta rohkeus on tärkeä tekijä että niihin tartutaan. Kun tässä aallossa kuljetaan niin tuntemattomiakin teitä tulee valita. Muuta mahdollisuutta ei ole kun mennä eteenpäin, jos pysyt paikallasi niin tulos on pelkkä taantuminen.” sanoo Lundán. Irrottaudutaan siitä, mihin olemme tavanomaisesti tottuneet. Nähdään asioita uudella tavalla ja uusista näkökulmista.”

Suomen Nuorkauppakamareissa tärkeimpiä tukijalkoja ja jäsenten henkilökohtaisen kasvun tavoitteita ja päämääriä on kestävä johtajuus. Muutosmyötärinnan taustalla tarvitaan kestävän johtajuuden arvoja.

Haastamme jäsentemme lisäksi paikallisia yhteisöjä nostamaan muutosmyötärinnalla paikkakunnan elinvoimaisuutta ja kokeilemaan omissa yhteisöissä rohkeita -jopa hullujakin ratkaisuja ja niitä uusia reittejä. Kun nykyiset tavat ei toimi, niin on kannattavaa kokeilla jotain uutta. Haluamme Suomen Nuorkauppakamareissa olla ennakkoluulottomia ja toteuttaa uusia ratkaisuja. Luovuttamisella ei tehdä kasvua, on vaan valittava reittinsä tarkemmin. Vastoinkäymisiä kohdattaessa tulee pitäytyä ja säilyä rohkeana.

Heittäytyminen liittyy Nuorkauppakamariin hyvin ja muutosmyötärinta onkin heittäytymistä parhaimmillaan. Teemme mahdottomasta mahdollista ja meille Nuorkauppakamarilaisille mikään ei ole mahdotonta jos vaan itse niin päätämme. Uskomme positiivisesti tavoitteisiimme ja päämääriimme. Tätä ajattelumallia sopisi käyttää myös muualla yhteiskunnassa.” kertoo Lundán.

Mahdoton kuuluu sellaisten ihmisten sanavarastoon, jotka kokevat että on helpompaa elää tutussa ja turvallisessa. Me haluamme olla rohkeita toteuttajia yhteiskunnassa ja hakea ennakkoluulottomasti positiivista muutosta. ” hän jatkaa.

Muutosmyötärinta on rohkeutta toimia. Se on tekijöitä ja tekoja. Niitä tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan.

 

// Muutosmyötärintaa kannattaa myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö valtiopäivien avajaispuheessaan.

Talous on taantunut, julkisen velan ja alijäämän mittarit ovat punaisella, valtion takaussitoumukset ovat huomattavat ja työttömyysvakuutusrahastollakin on suuri velanoton tarve. Ne muodostavat yhdessä kokonaisuuden, josta ei selvitä ilman uutta otetta, muutosmyötärintaa.”

Niinistö ilmoitti itse olevansa mukana muutosmyötärinnassa.

Jos tässä tukimiestä tarvitaan, niin ottakaa tämä ilmoittautumisena, tai Antti Rokan sanoin: Täs siul on sellane.”

Lähde www.presidentti.fi

 

Haastattelun antoi:
Johanna Lundán
Kansallinen puheenjohtaja
Suomen Nuorkauppakamarit ry

Teksti: Iida Repo

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Senaattorionnittelut 2/2015

Next Post

Oletko #hyväjohtaja? Lue Meriitti 2/2015

Read next