Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Kajahdus on erilainen kokous ja se aikoo nostaa nuorkauppakamarikoulutuksen uudelle tasolle 

teksti: Heikki Liukkonen kuvat: Henna-Mari Närhi 

Kokeneemmat nuorkauppakamarilaiset ovat antaneet välillä kritiikkiä, että ”nuorkauppakamariharrastuksen kokousviikonloput ovat aina samanlaisia”. Se on huomioitu myös Suomen Nuorkauppakamareiden D-alueella ja todettu, että kokoustoiminnalle on olemassa vahva uudistumistarve. 

Viime vuosina aluekokousten osallistujamäärä on laskenut ja kielinyt siitä, että tapahtumien ohjelma ei sitouta osallistumaan, perustelee Henna-Mari Närhi, joka luotsaa kotikamarinsa Kajaanin Nuorkauppakamarin järjestämää Kajahdusta. 

Maaliskuun neljäntenä viikonloppuna Kajaanissa järjestettävä Kajahdus on Suomen Nuorkauppakamareiden alueen D aluevuosikokous vuonna 2024. Sen tavoite on uudistaa aluekokouksen standardi ja ravistella vanhoja perinteitä, joihin ovat kuuluneet esimerkiksi koulutukset, työpajat ja vapaasti vierailtavissa olevat keynote-puheenvuorot lauantain kokouksen aikana. 

Kajahduksessa ei ole keynoteja paria ennen kokousta virtuaalisesti järjestettyä puheenvuoroa lukuunottamatta. Kajahduksen koulutukset alkoivat jo viime vuoden huhtikuussa, Kajaanin Nuorkauppakamarin Anni Heikkisen järjestäessä koulutuksen ympäristövastuullisen tapahtuman järjestämisestä. Helmikuun 19. päivä on luvassa Tulevaisuusajattelun ABC, jossa fasilitoijina ovat Sari Miettinen Turun yliopiston tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta ja Laura Paaso Oulun Tervaporvareiden Nuorkauppakamarista. Verkkotapahtuman ilmoittautuminen ja Facebook-tapahtuma avataan tammikuun lopulla. 

Koulutustoiminnan kunnianhimo on tässä aluekokouksessa kova. Osallistujat valitsevat yhden akatemian eli koulutuskokonaisuuden, johon sitoutuvat koko viikonlopun päiväohjelman ajaksi. Enää osallistujat eivät sinkoile yksittäisistä puheenvuoroista tai koulutuksista toiseen tai jää pois, vaan viikonlopulle on lukujärjestys ja suuremman kokonaisuuden koulutusanti on vaikuttavampi. Närhi valistaa. 

Valittavina ovat koulutuskokonaisuudet monipuolisesta akatemiatarjottimesta. Akatemioiden kouluttajat on haettu kansallisella kouluttajahaulla, ja he edustavat Suomen Nuorkauppakamareiden koulutusmaailman kirkkainta kärkeä. Akatemioihin on rajattu 15 hengen osallistujamäärä, pois lukien PRES/DP-, IPP- sekä senaattoriakatemiat, joihin osallistujamäärää ei olla rajattu. 

Akatemiavaihtoehdot ovat: 

Vahvan henkilöbrändin salaisuus – Riikka Annika Keskitalo, Jyväskylän NKK
Inhimillisesti kestävä johtajuus – Saila Järvinen-Junttila, Porin NKK
Rahakoulu – Pauliina Välimaa, Rauman NKK
JC Sales Camp, Become an Expert in Partnership Deals – Riku Happonen, Kouvolan NKK
Innostavan kouluttajan työkalupakki – Hanna Manninen, Keskuspuiston NKK
Yhtä Juhlaa!  – Kaisa Marin, Kajaanin NKK
Leanin avulla hukkaa vähemmäksi – Kati Blide, Oulun NKK
Tulevaisuusagentti – Laura Paaso, Sanna Virtanen, Kirsi Pajamäki, Oulun Tervaporvarien NKK
Yllätysakatemia – (Kouluttaja(t) ilmoitetaan myöhemmin)
PRES&DP-akatemia – PRES Tanja Ihalainen, Kajaanin NKK, aluejohtaja Henna Määttä, Oulun Tervaporvarien NKK, RC Antti Matikainen, Joensuun NKK
Senaattoriakatemia – Kajaanin senaatti
IPP-akatemia – Marianne Eteläsaari, Kajaanin NKK 

Jotain perinteistäkin on. Perinteiseen tapaan lauantaina järjestetään puhekilpailu, jonka alueellinen voittaja palkitaan illan gaalassa edellisvuoden parhaiden tekijöiden tapaan. Perjantai-iltana on myös tulojuhla, jonka teema on ”it’s recycled”, onhan tavoitteena järjestää maailman vastuullisin nuorkauppakamarin koulutusviikonloppu. 

Kierrätysteeman tavoitteena on saada osallistujat välttämään tulojuhlaa varten tehtäviä heräteostoksia ja hyödyntämään sitä, mitä omasta vaatekaapista jo löytyy. Kekseliäät kertakäyttöostokset eivät auta illan leikkimielisessä naamiaiskisassa, vaan nimenomaan paras kierrätysasu palkitaan.

Tavoite uudistaa aluekokousta on kova, mutta täysin saavutettava. Siltä näyttää ainakin Kajahduksen markkinoinnissaan antama tapahtumalupaus ja myytyjen lippujen määrä. 

Jos vuosi sitten aluevuosikokouksessa oli osallistujia 90 luokkaa ja pitkällä aikavälilläkin toteutunut osallistujamäärä on heilunut sadan hujakoilla, niin tässä vaiheessa, kun vasta early bird -lippuja myydään kaksi kuukautta ennen tapahtumaa, on rekisteröityneiden vieraiden määrä 109. Närhi iloitsee.

Ilmeisimmin Kajaaniin on nähty syy matkustaa myös muualta kuin D-alueelta, sillä rekisteröityneitä on tässä vaiheessa jo 28 kamarista, kun maantieteellisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa vaikuttavalla Suomen Nuorkauppakamareiden alueella D paikalliskamareita on vain 14. 

Henna-Mari Närhen lisäksi Kajahdusta järjestää noin kymmenen hengen tiimi Kajaanin Nuorkauppakamarin jäsenistä seuralaisineen. 

Kajaanin Nuorkauppakamarin PRES Tanja Ihalainen ja kokouspäällikkö Henna-Mari Närhi toivottavat kamarilaiset tervetulleeksi kokemaan uudenlainen aluevuosikokous.

Kajahdukseen rekisteröityminen on auki 22.2.2024 asti ja sen voi tehdä Kajaanin Nuorkauppakamarin hallinnoimalta Internet-sivulta.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Paras uudenvuodenlupaus: Tee, mitä lupaat!

Next Post

Ulkomaantyö kasvattaa tekijäänsä monella tavalla

Read next

Office 365 status

Muutaman kuukauden sisällä jokainen Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jäsen saa oman Office 365 tunnuksensa.…