Luin aamiaiskyltin, muut kävelivät ohi. Otin inkiväärishotin ja kuulin kuinka vuoropäällikkö huusi tiimiläiselleen: ”Don’t you tell me how to be a manager!” ja käveli pois, jättäen tiimiläisen masentumaan. Hän oli inhimillinen johtaja. Tunteellinen, eikä konemaisesti keskittynyt tehtäväänsä.
Huikkasin johtajalle: ”Excuse me, can I ask You something?”. Asiakkaisiin sitoutuneena henkilönä hän tuli hyvällä palveluasenteella luokseni. Kerroin, etten ollut varma – mutta kuulosti siltä, että hän johtajaroolissa huusi alaiselleen ja käveli pois tilanteesta. Hän tunnisti olevansa tunteidensa vallassa ja siirsi meidät baarin kahvikoneelle juttelemaan.
Hän kertoi, että oli jo pidempään aistinut jonkin olevan pielessä, joten hän tuli tänä aamuna tavallista aikaisemmin töihin. Tiimi ei ollut siivonnut pöytiä jne. ja hän oli huolissaan. Hän oli myös silminnähtävän vihainen.
Hän ei ottanut mitään vastaan, joten kysyin vielä: ”Do You think it’s possible that people fear You? Being scared?”. Hieroin tätä hetken, kertoen, että ihmiset antavat parhaansa tiimissä vain, jos kokevat olevansa turvassa. Kerroin miten hänestä näki, että hän suhtautuu intohimoisesti asiakaspalveluun ja se on voimavara. Hänen tulisi tuon positiivisen kautta viestiä tiimin kanssa. Viesti meni perille, hän nyökkäsi: ”I have to think about it.” ja palasimme puuhiimme.
Samaisena iltana tapasin miltei 20 vuoden takaa kaverini sattumalta ja hän oli kuin aaveen nähnyt. Rankka työreissu painoi, mutta hänen empatia – halu olla hyvä ihminen ja auttaa – välittyi minulle kuitenkin kaiken läpi. Koin olevani velkaa sekä hänelle että itselleni, että puhuttelen tätä hänestä aistimaani armottomuutta itseä kohtaan ja loputonta Rakkautta muita kohtaan.
Sain hänet havahtumaan, että hän pelaa aivan eri säännöillä muiden kuin itsensä kanssa. Kerroin kaikissa prosessivaiheissa, että puhun tässä myös itselleni. Hän itki ja oli kiitollinen. Kerroin olevani todella ylpeä, kiitollinen ja iloinen, että hän oli vielä hän. Eikä ollut hylännyt toisten auttamista, empatiaa ja herkkyyttä. Hän oli edelleen lämmin.
Hän oli pysynyt inhimillisenä johtajana – kykenevänä Rakastamaan ja näkemään ihmisissä hyvän, toiveikkuuden. Ja nyt oli aika yrittää kasvaa kohti seuraavaa tasoa, kykyä antaa sitä samaa ihanan toiveikasta Rakkautta myös itselle.
Olen yrittänyt määrätietoisesti 4 vuotta putkeen olla inhimillinen johtaja ja Rakastaa ihmisiä vahvoiksi – säilyttäen empatiani, kylmentämättä itseäni, muuttumatta suorituskoneeksi.
Taistelu on ollut vaikea, enkä valitettavasti osaa sanoa olenko onnistunut saavuttamaan pitkäaikaista vaikutusta, luomaan omalla johtamisyritykselläni laajempaa muutosta. Mutta olen ylpeä, että nähdessäni tarpeen, uskalsin tarttua siihen ja uskalsin unelmoida paremmasta ottaen samalla vastuuroolin. Toivo on yksi inhimillisyyden keskeisiä piirteitä. Toivon, että olemme inhimillisiä johtajia – kestävästi. Kiitos.
Aleksi Graf
Kirjoittaja on Suomen Nuorkauppakamareiden vuoden 2024 kansallinen puheenjohtaja
