Ihmiskunta on elänyt muutaman vuoden poikkeuksellista aikaa, jota hyvin harva elossa olevista sukupolvista on kokenut aiemmin. Aika on otollinen kaikenlaiselle motivoituneelle viestinnälle ja hyvän medialukutaidon merkitys korostuu. Toisaalta sananvapaus on tärkeä ihmisoikeus. Mutta mitä on sananvapaus ja miten se määritellään? Entä onko sananvapauden rajoittaminen mahdollista?
”En ole samaa mieltä mistään mitä sanot, mutta puolustan täysin oikeuttasi ilmaista sanomasi.” Näin lausui 1700-luvulla tunnettu ranskalainen kirjailija ja filosofi François-Marie Arouet Voltaire. Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa mielipiteitä ilman ennakkosensuuria. Sen yhteiskunnallinen merkitys on perustavaa laatua, mutta kuitenkin sananvapaudella voi olla joitakin juridisia, poliittisia, medialähtöisiä tai käytännön asettamia rajoitteita. Valtamediat ovat usein sananvapauden portinvartijoiden asemassa. Ne saavat esimerkiksi päättää, ketkä saavat palstatilaa ja lähetysaikaa. Tärkeissä yhteiskunnallisissa kysymyksissä on tärkeää antaa puheenvuoro vastakkaisten näkemysten asiantuntijoille.
Entä kuuluuko mediatilaa antaa myös vähemmistömielipiteen kannattajille, jotka yleinen mielipide on mahdollisesti leimannut kylähulluiksi tai ”hyödyllisiksi idiooteiksi”? Covid19-pandemian aikana keskusteltiin paljon siitä, voivatko rokotekriittisten koronadenialistien viestit olla uhaksi kansanterveydelle. Ukrainan sodasta Putinin ja Kremlin narratiivia levittää pieni, mutta äänekäs joukko Suomessakin, mutta voisiko kysymyksen kääntää toisinpäin? Olisiko Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa ja sille niin monia kannattajia Venäjällä, mikäli maassa olisi vapaa media?
Katleena Kortesuo kuvaa kirjassaan Journalismin kuolema – Mitä medialle oikein tapahtui? edellä kuvattua dilemmaa. Vastakkain on hyviä perusteluja: Toisinajattelijoiden poissulkeminen julkisesta keskustelusta voi polarisoida mediaa entisestään ja ajaa heidät omiin, maallikkomedioihin. Toisaalta vaarana on, että annettu palstatila tai lähetysaika voi nostaa esimerkiksi heppoisilla perusteilla ajettavan vaihtoehtohoidon lääketieteen tasolle ja uhata totuutta. Haastattelimme kahta sananvapauden kanssa työskentelevää ammattilaista. Toimittajalle sananvapaus on työkalu samalla tavalla kuin juristille, mutta molemmat näkevät sananvapauden omista ammatillisista näkökulmistaan.
Sekä toimittaja että oikeusoppinut näkevät sananvapauden vapaan yhteiskunnan tärkeänä peruspilarina, joka on samalla perustuslain turvaama perus- ja ihmisoikeus. Ivan Puopolo tähdentää, että sananvapaus mahdollistaa vapaan kansalaiskeskustelun ja sitä kautta osallisuuden yhteiskunnassa. Sananvapauden olemassaolo on myös yksi ratkaisevista eroista demokratioiden ja diktatuurien välillä. – Kaikkia maailman diktatuureja yhdistää yksi asia: niissä viedään kansalaisten perusoikeus ilmaisuun. Diktaattorit voivat säilyttää muita perusoikeuksia, mutta eivät koskaan sananvapautta. Yksilön vapausoikeudet yleisestikin ottaen ovat paras suoja tyranniaa vastaan, mutta aivan erityisesti sananvapaus. Oppositio on vaiennettava, koska se uhkaa diktaattorin asemaa, Puopolo summaa. Kun sananvapauteen kuuluu olennaisesti se, että kaikilla on oikeus tuoda mielipiteensä kuuluviin, voi aktiivinen kansalainen esittää huolen, voittaako yleisön puolelleen se, joka huutaa kovimpaan ääneen vai se, joka puhuu totta.
– Jo totuuden käsite yksinään on vaikea ja eri ihmisille totuus voi tarkoittaa eri asioita – ja myös siksi sananvapautta tarvitaan. Kovimpaan ääneen huutajan mahdollisuudet ”voittoon” liittyvät vahvasti siihen, millä foorumilla huutaja toimii. Lopputulokseen vaikuttavat esimerkiksi viestin vastaanottajien kyvyt kriittiseen ajatteluun. Usein itselle mieluista viestiä on myös mukava kuunnella ja sitä pidetään enemmän totena kuin vastakkaisia näkemyksiä. Toivottavaa olisi, että eri alojen asiantuntijoita ja tutkittua tietoa arvostettaisiin, Mikko Laapas sanoo.
Ivan Puopolo myöntää, että yleisön suosion voittaa tavallisesti se, joka kykenee vakuuttavimpaan esitykseen. Poliitikoilla ja muillakin ihmisillä on houkutus liioitella, värittää ja joskus jopa valehdellakin edistääkseen asiaansa. Juuri siksi tarvitaan vapaata lehdistöä, joka voi
tämän paljastaa. Entä onko sananvapaus vakaassa oikeusvaltiossa uhattuna? Mikko Laapas huomauttaa, että perus- ja ihmisoikeutena se ajautuu joissakin tilanteissa ristiriitaan muiden vapauksien ja oikeuksien kanssa, mutta toisinaan sananvapaus kohtaa myös puhtaasti sitä kaventavia intressejä. Ivan Puopolo kuvailee esimerkkejä ja pitää tärkeänä, että lainsäädännössä sananvapauden rajoittamiselle pitää olla vain erittäin hyvät ja yleiset syyt.
– Nyt valmistellaan maalittamislakia, jota perustellaan viranomaistyön hankaloittamisella. Tämä ei mielestäni ole likimainkaan riittävä syy rajoittaa sananvapautta. Kun kansalaisille annetaan vapauksia, tulee aina ikäviä lieveilmiöitä. Se on vapauden ominaisuus. Lieveilmiöitä ei kuitenkaan ole lupa torjua millä tahansa keinoin. Jos maalittaminen on ongelma, siitä pitää pyrkiä eroon jollain muulla tavalla kuin rajoittamalla perusoikeuksia. Myös toleranssia voisi kasvattaa. Saman ilmiön Puopolo näkee myös vihapuheen rajoittamisessa: Kyseessä on lieveilmiö, joka yhteiskunnan täytyy kestää tärkeän vapauden kustannuksena. Mikko Laapas tunnustautuu myös laajan sananvapauden kannattajaksi, mutta suhtautuu rajoituksettomuuteen hieman varauksellisemmin. Hän myös muistuttaa, että osa sananvapauden rajoittamisesta tulee Suomenkin ratifioimista kansainvälisistä sopimuksista.
– Kyse on nimenomaan eri vapauksien tai oikeuksien välisestä yhteentörmäyksestä sekä toisaalta arvovalinnoista. Joidenkin näkemysten mukaan sananvapautta ei tulisi rajoittaa lainkaan. Suomessa lainsäätäjä on arvioinut tilannetta toisin. Tämä ei kuitenkaan ole puhtaasti kansallisen lainsäätäjän käsissä, sillä Suomi on sitoutunut monen muun länsimaan tavoin erilaisiin valtiosopimuksiin, jotka edellyttävät esimerkiksi tietynlaisten rasististen ilmaisujen rajoittamista. Esimerkiksi rikoslain 11 luvun 10 §:ssä tarkoitettu kiihottaminen kansanryhmää vastaan on alun perin
perustunut velvoitteisiin, jotka seurasivat vuonna 1965 New Yorkissa tehtyyn yleissopimukseen kaikkinaisen rotusyrjinnän poistamisesta. Osa kriminalisoinneista perustuu myös EU-pohjaiseen sääntelyyn ja osa on puhtaasti kansallista.
Milloin sananvapautta tulisi sitten viimeistään rajoittaa?
– Silloin, kun kyse on väkivaltaan suoraan kehottavasta puheesta, muuhun rikokseen yllyttämisestä tai kokonaisten ihmisryhmien systemaattisesta dehumanisoinnista. Markkinoinnissa suora hengenvaaralle altistava valehtelu ja toisaalta tekijänoikeuksien väärinkäyttö voisivat myös olla tällaisia tilanteita, Puopolo kertoo esimerkkejä. Mikko Laapas ottaa esille yksityisyyden suojan myös tärkeänä rajana ja lisää, että viime aikoina ovat olleet pinnalla kulttuuriseen omimiseen, woke-liikkeeseen ja toisaalta niiden vastavoimiin liittyvät tapaukset. Monesti kovin yleistävät näkemykset ovat ylipäänsä ongelmallisia. Tilanteita on tarkoituksenmukaista arvioida tapauskohtaisesti. Toisaalta on hyvä kysyä, kuuluuko enää 2020-luvun yhteiskuntaan jumalanpilkan kriminalisointi, joka siis on eri asia uskonrauhan kanssa.
