Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Vihdin Nuorkauppakamarin senaattori Mike von Wehrt on valittu Suomen Senaatin puheenjohtajaksi kaudelle 2018–2019. Suomen Senaatin, JCI Senate in Finland ry:n, vuosikokous pidettiin Porissa 19.8.

Mike von Wehrt toimii Trimble Solutions Oy:n julkishallinnon toimialajohtaja. Hän on ollut yrityksen palveluksessa yli 20 vuotta ja ollut aktiivisesti mukana kehittämässä kuntien teknisen sektorin paikkatietopohjaisia tietojärjestelmiä. Hän on myös tällä hetkellä suomen paikkatietoalan yritysten (Finnish Location Information Cluster, FLIC) puheenjohtaja. Lisäksi hän toimii kunnanvaltuutettuna sekä kaavoitus- ja teknisen lautakunnan puheenjohtajana Vihdin kunnassa.

Mike von Wehrtin puheenjohtajavuoden tavoitteena on lisätä senaattorien hyvinvointia sekä vuorovaikutusta ja näkyvyyttä paikallisten Nuorkauppakamareiden kanssa. ”Jotta senaattorit voivat olla tukemassa ja mentoroimassa nuorkauppakamarilaisia, tulee heidän olla varustettu identiteetillä, joka tukee tätä työtä. Sen identiteetin ylläpito on Suomen Senaatin yksi keskeinen tehtävä. Senaatti on organisaatio, jonka jäsenillä on yhtenäinen historia. Senaatti on ainutlaatuinen organisaatio ja sosiaalisen pääomansa kautta se tuo lisäarvoa suomalaiseen nuorkauppakamaritoimintaan. Tästä syystä Senaatin ensisijaisena tehtävänä onkin huolehtia jäsenistönsä hyvinvoinnista sekä oman verkostonsa ylläpidosta. Vain hyvin voivat ja verkostoituneet senaattorit kykenevät tuottamaan lisäarvoa suhteessaan nuorkauppamarilaisiin.” von Wehrt toteaa.

Hallituksen jäseniksi valittiin Kari Ehari Joensuun Nuorkauppakamarista, Jarno Kanninen Tampereen Nuorkauppakamarista ja Ellimaija Ahonen Suomen Nuorkauppakamareista, missä hän toimii varapuheenjohtajana. Hallitukseen kuuluu myös: edellisen vuoden puheenjohtaja Teijo Virtanen Porin Nuorkauppakamarista. Senaatin puheenjohtajan erityisavustajaksi kutsuttiin Arja Simell (Metropolin Nkk), varapuheenjohtajan erityisavustaja Sarianna Visuri (Helsingin Nkk), viestinnästä vastaava Salla Laiho (Havis Amandan Nkk) sekä talouspäällikkö Osmo Soinio (Turun Nkk).

Senaatin hallituksen kokouksiin kutsutaan myös alueleaderit Janne Puurunen (Turun Nkk, alue A), Saara Liukkonen (Mikkelin Nkk, alue B), Jari Toivola (Kankaanpään Nkk, alue C) ja Matti Nevalainen (Ylä-Savon Nkk, alue D).

Suomen Senaatin laajennettu hallitus 8/2018-7/2019:

Mike von Wehrt, puheenjohtaja
Vihdin Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/mike-von-wehrt-7245a7/

Teijo Virtanen, edellinen puheenjohtaja
Porin Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/teijo-virtanen/

Kari Ehari, varapuheenjohtaja
Joensuun Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/kari-ehari-ba7672/

Jarno Kanninen, hallituksen jäsen
Tampereen Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/jarnokanninen/

Ellimaija Ahonen, hallituksen jäsen
Pirkanmaan Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/ellimaijaahonen/

Hallituksen virkailijat:

Arja Simell, puheenjohtajan erityisavustaja
Metropolin Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/arja-simell-96ab627b/

Sarianne Visuri, varapuheenjohtajan erityisavustaja
Helsingin Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/sariannavisuri/

Osmo Soinio, talouspäällikkö
Turun Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/osmosoinio/

Salla Laiho, viestintäpäällikkö
Havis Amandan Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/salla-laiho-14891811

Alue Leaderit:

Janne Puurunen, A-alue
Turun Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/jannepuurunen/

Saara Liukkonen, B-alue
Mikkelin Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/saaraliu/

Jari Toivola, C-alue
Kankaanpään Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/jari-toivola-6ba52227/

Matti Nevalainen, D-alue
Ylä-Savon Nuorkauppakamari
https://www.linkedin.com/in/matti-nevalainen-43315b4/

Senaatin yhteystiedot löytyvät kotisivuilta www.suomensenaatti.fi

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Team call open for international Strategy Academy 2019! – Lähde mukaan järjestämään kansainvälistä Strategy Academy -koulutusviikonloppua vuodelle 2019!

Next Post

Oikeanlaista kannustamista, oikeaan aikaan!

Read next