Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Vuonna 2021 sukellettiin vaikuttamisen ytimeen

Suomen Nuorkauppakamareiden Vaikuttaja-akatemia on kuluneen vuoden aikana tehnyt täyskatsauksen vaikuttamisen eri muotoihin. Kuukausittaisissa tapaamisissa on ruodittu aihealueita eri asiantuntijoiden johdolla. Maailmanlaajuinen pandemia näkyi tietenkin myös akatemian järjestelyissä: lopulta kaikki akatemian tapaamiset olivat ajan hengen mukaisesti Teams-tapaamisia.

Koulutuskokonaisuus rakennettiin siten, että liikkeelle lähdettiin vaikuttamisen perusteista, josta siirryttiin paikallishallintoon eli kuntatason vaikuttamiseen ja päätöksentekoon. Kuntatasolta osallistujat hyppäsivät edustakuntamaailmaan, josta edelleen Euroopan parlamentin mielenkiintoisin kiemuroihin. Matkalla käsiteltiin myös kansalaisvaikuttamista, työmarkkinoita sekä poliittista murrosta. Pelkästään vaikuttaja-akatemialaisille suunnaton sisällön lisäksi järjestettiin tietoturvaseminaari, joka oli avoin kaikille nuorkauppakamarilaisille.

Vaikuttaja-akatemiaan osallistui kaiken kaikkiaan parisenkymmentä kouluttautujaa ja akatemia pyöri viiden hengen projektitiimin voimin. Projektitiimi lähti hankkimaan alustajia sillä periaatteella, että jokaiselta aihealueelta saatiin ydinosaamisen asiantuntija. Kouluttajien hankinnassa pyrittiin myös huomioimaan Suomen poliittinen kenttä mahdollisimman laaja-alaisesti, eli puhujat edustivat niin oikeaa kuin vasenta laitaa, työmarkkinapuolelta niin työnantajia kuin palkansaajia.

Koulutuskokonaisuudet pyrittiin aina rakentamaan siten, että laajan teoriaosion lisäksi akatemialaiset saivat olla aktiivisesti mukana kysymässä sekä haastamassa puhujia omien näkemystensä kautta. Oli todella positiivista huomata, että liki jokainen asiantutija, jota akatemian puitteissa lähestyttiin, lähti mukaan välittömästi. Tämä on todella positiivinen merkki siitä, että nuorkauppakamarikenttä koetaan hyväks yhteistyöverkostoksi ja kamarilaiset aktiivisiksi toimijoiksi!

Vuoden aikana akatemiassa vierailivat mm:

Joona Räsänen, Mervi Simoska, Terhi Pirilä-Porvali, Aleksi Jäntti, Riku Keski-Rauska, Jouni Ovaska, Veera Hellman, Arto Satonen, Elina Pylkkänen, Ilkka Oksala, Antti Palola, Miia-Hannele Vuori, Sami Metelinen, Matias Marttinen, Alberto Claramunt, Urho Blom, Miisa Mink, Juha-Matti Heljaste, Tiina Ranta ja Jarno Limnell

Teksti: Hanna Kallio-Kokko, toinen akatemian projektipäälliköistä

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Vuoden nuoret menestyjät, johtaja ja tuottavimmat ideat saaneet jälleen tunnustuksensa

Next Post

Tasa-arvoisen työelämän sietämätön raskaus

Vastaa
Read next

Rauhanpäivä

Tämän viikon perjantaina 21.9. vietetään kansainvälistä rauhanpäivää. Vuoden 2018 teema ”Oikeus rauhaan…