Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Vuoden 2016 nuoret menestyjät: Hyysalo, Linnonmaa ja Miettinen

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n jo 27. kerran toteutettu Vuoden Nuori Menestyjä-kilpailun nuoret menestyjät ovat tänä vuonna Pekka Hyysalo, Jaajo Linnonmaa ja Heidi Miettinen. Vuoden Nuori Menestyjä on maailmalla arvostettu palkinto, jonka Suomen Nuorkauppakamarit ry jakaa omalla alallaan ja omilla ansioillaan menestyneille 18–40-vuotiaille Suomen kansalaisille.

pekka-hyysaloPekka Hyysalo kategoriassa henkilökohtainen kasvu

Pekka Hyysalo on suomalainen freestylehiihtäjä, jonka ura päättyi vakavaan loukkaantumiseen. Nopean ja kaikki yllättäneen kuntoutumisen jälkeen hän on omistanut elämänsä muiden auttamiseen. Hän etsii jatkuvasti uusia tapoja, joilla hän voisi tukea muita vastaavassa tilanteessa olevia.

Hänen asenteensa ja työnsä tulokset on huomattu myös muualla, sillä hänet on palkittu mm. vuoden positiivisimmaksi vuonna 2014. Hän kiertää ympäri Suomea motivoimassa muita, vaikka hänen oma kuntoutuksensa on vielä kesken. Pekka kokee asian siten, että mitä enemmän hän itse vahvistuu, sitä paremmin hän pystyy auttamaan muita.

Lisäksi hänen valloittava persoonansa puree kaikenlaisiin ihmisiin ja hänen kohtaamisensa muuttaa kuulijan ajatus- ja arvomaailmaa.

jaajo-linnonmaaJaajo Linnonmaa kategoriassa kulttuuri

Jaajo Linnonmaa puhuu positiivisesti yrittämisestä ja työnteosta Suomessa, mikä on kannustanut muita ihmisiä omassa elämässään eteenpäin ja antanut rohkeutta yrittää. Hän tapaa kuukausittain lukuisia nuoria startup–yrittäjiä. Hän auttaa ja kannustaa heitä eteenpäin toimien joko neuvonantajana tai ns. business-enkelinä. Hänen tavoitteenaan on edesauttaa omalta osaltaan yhteiskunnan positiivista kehitystä ja tehdä Suomesta parempi paikka elää, olla ja yrittää.

Suomen suosituimman radio-ohjelman priimusmoottorina hän tuottaa joka arkiaamu iloa ja hyvää mieltä yli puolelle miljoonalle radion kuuntelijalle sekä välillisesti myös niille, keitä nämä kuuntelijat kohtaavat.

Heidi Miettinen kategoriassa humanitaarinen ja vapaaehtoistoiminta

heidi-miettinenHeidi Miettinen on perustanut Jouluapua-sivuston, jonka ansiosta joulunvietto on mahdollinen jokaiselle, myös vähävaraisille perheille. Sivuston ansiosta kanssaihmisten auttaminen on tehty helpoksi ja pyyteettömäksi. Se toimii linkkinä avunantajan ja avunsaajan välillä ja on helppoudellaan saanut huomattavan määrän ihmisiä lahjoittamaan ja auttamaan lähimmäisiä. 

Kilpailun päätuomaristo

Kilpailun päätuomaristo valitsi finalistien joukosta kolme voittajaa. Päätuomariston jäsenet olivat päätoimittaja Päivi Anttikoski (Helsingin Sanomat), viime vuoden nuori menestyjä vapaa valokuvaaja, toimittaja Meeri Koutaniemi, aluepäällikkö Mirva Kurki (Kultajousi), johtaja Paula Laine (Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra), vuoden 2006 TOYP –voittaja Jyrki Linnankivi, vuoden 1996 nuori menestyjä filosofian tohtori, dosentti Pekka Mattsson, kaupallinen johtaja Petri Parviainen (Robert’s Coffee) ja vuoden 2016 kansallinen puheenjohtaja Mervi Vuorinen (Suomen Nuorkauppakamarit ry). Kilpailun suojelijana on päävalmentaja Jukka Jalonen. Tuomariston jäsenet ja kilpailun suojelija olivat paikalla palkitsemistilaisuudessa.

Voittajat palkittiin Sanomatalon Mediatorilla perjantaina 9.12.2016. Palkitsemistilaisuuden juonsi Radio Suomipopin juontaja Kimmo Sainio. Kuvan palkintojenjakotilaisuudesta otti Mika Hirvonen.

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Helsingin Nuorkauppakamariin uusi senaattori

Next Post

Sparraamo

Read next