Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Suomen Nuorkauppakamarit tasa-arvon puolesta

Viime viikkoina maailmaa on koronaviruksen aiheuttamien terveys- ja talouskriisien lisäksi ravistellut afroamerikkalaisen George Floydin kuolemasta alkunsa saanut protestien ja mielenilmausten hyökyaalto poliisiväkivaltaa ja rasismia vastaan. Haluamme ilmaista tukemme Black Lives Matter -kampanjalle. Väkivaltaisten ja rikollisia keinoja sisältävien mielenilmausten sijaan painotamme keskustelua ja rauhanomaisten keinojen käyttämistä ongelman ratkaisemiseksi.

Nuorkauppakamareiden arvopohjaan kuuluu usko siihen, että arvokkainta maan päällä on ihmisen persoonallisuus. Suomen Nuorkauppakamarit uskoo tasa-arvoon, erilaisuuden hyväksymiseen ja yhteismitallisten mahdollisuuksien tarjoamiseen jokaiselle ihonväristä, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta tai muista ominaisuuksista riippumatta. Olemme aktiivisesti mukana edistämässä entistäkin tasa-arvoisempia tulevaisuuden yhteisöjä ja yhteiskuntaa.

Suomen Nuorkauppakamarit ry on aktiivinen yhteiskunnallinen vaikuttaja, jonka toiminnan voima on ruohonjuuritasolla paikallisyhteisöissä. Jäsenistö koostuu tuhansista nuorista aktiivisista johtajista, jotka haluavat luoda vastuullista ja positiivista muutosta yhteiskuntaan. Johtajuudella nuorkauppakamareissa ei ole kyse tittelistä, vaan proaktiivisesta asenteesta, muutospositiivisuudesta ja tekemisen meiningistä.

Suomen Nuorkauppakamarit käyttää toimintansa suunnitteluun Active Citizen Framework -työkalua, jonka tarkoituksena on etsiä yhteiskunnallisten ongelmien juurisyitä, ja luoda niihin pureutuvia projekteja jotka jäsenemme toteuttavat vapaaehtoistyönä. Usein tavoitteena on yhdistää myös julkisen ja yksityisen sektorin toimijat mukaan projekteihin. Suomen Nuorkauppakamarit ry haastaa kaikki jäsenensä ja sidosryhmänsä käyttämään ACF-työkalua löytääksemme ratkaisuja käsillä olevaan yhteiskunnalliseen epäkohtaan – mitä voisimme tehdä yhdessä vähentääksemme rasismia? Työkaluun voi tutustua kansainvälisen kattojärjestömme JCI Internationalin sivuilla.

#blacklivesmatter

 

Michaela Palmberg

Kansallinen puheenjohtaja

Suomen Nuorkauppakamarit Ry

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Mikään ei ole pysyvää paitsi muutos

Next Post

Meriitti 2/2020 on täällä!

Read next