Päivitetty 2.11.15: Lisätty juttu Henna Kaariluodon sekä Hanna Kolehmaisen senaattoriarvosta.
Päivitetty 24.10.15: Lisätty juttu Heli Nykäsen senaattoriarvosta.
Hanna Kolehmainen, Turun Nuorkauppakamari, #74554
Hanna on antanut koko jäsenyytensä ajan merkittävän panoksen kamarin hyväksi. Hän on tehnyt poikkeuksellisen pitkän putken kamarin hallituksessa sekä toiminut useassa projektissa. Hanna on kuulunut mm. Eurooppa-kokousorganisaatiossa viestintätiimiin sekä suunnitellut kamarin strategiaa. Hanna on jatkanut aktiivista otettaan hallitusuran jälkeen. Hän on näyttänyt esimerkkiä nuoremmille kamarilaisille ja auttanut projektien onnistumista osaamisellaan ja kokemuksellaan. Hanna ei ole koskaan tehnyt itsestään tai tekemisestään isoa numeroa ja on kannustanut, innostanut sekä saanut muitakin mukaan tekemiseen.
Henna Kaariluoto, Salon Nuorkauppakamari, #74545
Henna Kaariluodolla on suuri JC-sydän. Hennan sydänasia on innostaa jäseniä JC-toimintaan luomalla ympärilleen hienoa fiilistä ja huikeaa tekemisen kulttuuria. Hennan pitämät START-koulutukset ovat antaneet kymmenille kamarilaisille ison toiminnan kipinän. Henna on tartuttanut innostuksensa eteenpäin sekä ollut korvaamaton tuki ja turva monessa tilanteessa. Hän on omaksunut JCI-ideologian kamariuransa alusta saakka jatkaen itsensä kehittämistä monin tavoin. 5 vuotta oman kamarin hallituksessa, alueellisia ja kansallisia tehtäviä, uusia ulottuvuuksia ja jatkuvaa uuden oppimista. Tarina jatkuu…
Heli Nykänen, Kotkan Nuorkauppakamari, #74544
Helillä on takanaan 13 upeaa kamarivuotta, joihin mahtuu monia virkoja ja projektipäällikkyyksiä niin kamari-, alue- kuin kansallisellakin tasolla. Hän on aktiivisesti ollut mukana luomassa lukuisia projekteja, joiden avulla nuorkauppakamaritoiminta on tullut tutuksi paikallisille yrityksille ja oppilaitoksille, sekä innostanut uusia jäseniä mukaan kamaritoimintaan. Kansainvälisyys on ollut Helin sydäntä lähellä ja sen ansiosta mm. twinning-toiminta Kotkan ja Toompean (Viro) kamareiden välillä on voimissaan. Heli on toiminut mm. puheenjohtajana (2004), aluejohtajana (2007), alueen vaalilautakunnan jäsenenä (2008) sekä CEA:na (2012). Helille myönnettiin arvo viime viikonloppuna alueen B rapujuhlissa.
Nuorkauppakamaritoiminnassa ansioituneet Timo Wallenius, Satu Heikkinen ja Jani Siivola ovat saivat myös taannoin senaattorin arvon. Wallenius sai arvonsa 3.10. Lahden Nuorkauppakamarin vaalikokouksen juhlagaalassa, Heikkinen ja Siivolla 10.10. Levillä järjestetyn kansallisen vaalikokouksen iltagaalassa. Tutustu uusiin senaattoreihin paremmin:
Timo Wallenius, Lahden Nuorkauppakamari, #74558
Senaattori Timo Wallenius on toiminut sekä Mikkelin että Lahden kamarissa aktiivisesti liittymisestään saakka. Hän on ottanut n. 10 kamarivuotensa aikana hallitus- ja projektivastuuta, toiminut aktiivisena kouluttautujana, kouluttajana ja projektityöntekijänä sekä tapahtumien järjestelijänä niin alueellisesti kuin kansallisestikin. Timon vaikutus kansallisesti ja kansainvälisestikin niin strategian, puhumisen kuin johtamisenkin kouluttamisen osalta on vertaansa vailla. Timo on kehittänyt yhteiskuntaa ja johtajuutta paremman tulevaisuuden turvaamiseksi.
Satu Heikkinen, Jyväskylän Nuorkauppakamari, #74552
Yli 10 vuotta aktiivista kamaritoimintaa; hallitusvirkoja, palkintoja, 2008 puheenjohtaja, 2009 aluejohtaja. Aktiivinen kouluttautuja ja kouluttaja; syttyy liekkeihin erityisesti debatissa ja tanssilattialla. Satu on rautainen JC-ammattilainen. Kokemuksen kautta hän tietää paljon ja osaa ja haluaa neuvoa ja tsempata nuorempia. Sadun voimalauseet kiteyttävät olennaisen kuinka kamaritoiminnasta saa parhaiten irti opit ja ilot ”Osallistuminen on tärkeintä. Kun joku kysyy ´kuka´, pitää nostaa käsi pystyyn” ja ”Sinne pitää mennä, missä kainalot hikoaa”. Omalla esimerkillään Satu on todistanut nämä viisaudet todeksi.
Jani Siivola, Rovaniemen Nuorkauppakamari, #74121
Kamarin Kantava Voima ja Positiivinen Inspiroija. Kamariuraa tällä henkilöllä on noin kymmenen vuotta ja aktiivisuus ei ole herpaantunut vuosien saatossa. Alkuvuosina tämä henkilö vaikutti aktiivisesti niin paikallisella, alueellisella että kansallisella tasolla ja JC-ura oli kovassa nousukiidossa. Viime vuosina hän ollut kamarin kantava voima, jolta on ammennettu kokemusta ja oppia sekä saatu tärkeää tukea projektien läpiviemiseen ja uusien jäsenten sitouttamiseen. Se positiivisuus ja into, jolla hän on asioita toteuttanut, on tarttunut muihinkin ja voi jopa miettiä, mikä olisi kamarin tilanne nyt ilman tätä vahvaa moottoria, jonka avulla puskettiin läpi haasteellisten aikojen. Jani on ollut kamarin senaattori ilman virallista senaattorin arvoa – nyt on aika virallistaa tämä.