Jarkko Salovaara senaattoriksi #77784

09/03/2019

Suomen Nuorkauppakamareiden Alue B:n aluevuosikokous Kouvolassa huipentui lauantaina myönnettyyn senaattorin arvonimeen. Tämän kansainvälisen JCI-järjestön korkeimman tunnustuksen sai Jarkko Salovaara Kouvolan Nuorkauppakamarista. Jarkko on liittynyt mukaan Nuorkauppakamaritoimintaan 2009, toiminut oman kamarinsa puheenjohtajana 2014, lukuisissa hallitusviroissa sekä ottanut vastuulleen projektipäällikkyyksiä. Hän on ollut vahva vastuunkantaja B-alueen eri tehtävissä, mm. aluejohtajana 2015 ja tulevaisuuden tähtien mentoroinnissa. Jarkko on jakanut osaamistaan niin kouluttajana kuin strategiatyön saralla – hänen aktiivisuutensa on ollut esimerkillistä koko 10-vuotisen kamariuran ajan.

Suomen Nuorkauppakamarit ry onnittelee lämpimästi uutta senaattoria!

Share on Facebook Share on Twitter Share on LinkedIn