Suomen Nuorkauppakamareiden Alue D:n Vuosikokouksessa julkistettiin lauantaina Auli Kankaalle myönnetty kansainvälisen JCI -järjestön korkein tunnustus, senaattorin arvo. Auli on liittynyt Oulun Nuorkauppakamariin vuonna 2008 ja on koko jäsenaikansa toiminut aktiivisesti paikallisissa, alueellisissa ja kansallisissa tehtävissä niin oman kamarinsa puheenjohtajana ja kansallisena kilpailupäällikkönä, mutta myös vaalitoimikunnan jäsenenä ja Euroopan ja maailman tasoilla palkintotuomarina. Koko uransa ajan Auli on myös tunnettu aktiivisena ja kysyttynä kouluttajana. Parhaillaan Auli toimii Alue D:n aluesihteerinä. Suomen Nuorkauppakamarit ry onnittelee Suomen tuoreinta senaattoria!
Muistilista paremman tulevaisuuden rakentajalle
Mieti hetki, miltä maailma näytti 10 vuotta sitten. Kuinka paljon on sen jälkeen muuttunut? Miten oma elämäsi on…