Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Myyntipäälliköstä toimitusjohtajan assistentiksi

“Miltä kuulostaisi rakentaa Suomeen verkkokauppakeskus?” Tämä kysymys sinkosi Jyri Järvisen uudelle uralle, yrittäjäksi. TNKK:n vuoden aktiivisin JC -palkinnon voittanut Jyri oli energisyydellään pistänyt kamariveljen, Mikko Hallamaan silmään.

Järvinen totesi aikanaan ammattikoulupohjalta, ettei käsillä tekeminen ole hänen juttunsa ja opiskeli AMK:ssa sähköautomaatioinsinööriksi. Hän valmistui pahimpaan taantuma-aikaan ja samaan aikaan töissä laitettiin kaikki osa-aikaiset kilometritehtaalle.

Insinöörinä Jyri toimi projektitehtävissä, joihin kuului myös pienessä mittakaavassa myyntiä, koska myynti tuntui onnistuvan, ajautui hän enemmän ja enemmän myynnin puolelle. Viimeisimpänä Jyri vastasi Caverionilla aluemyyntipäällikkönä Pirkanmaan B2B-puolen kiinteistöteknisistä ratkaisuista ja palveluista.

Kun kamaritoiminnan kautta hyväksi ystäväksi kasvanut Hallamaa nykäisi Järvistä hihasta ja pyysi mukaan rakentamaan verkkokauppakeskusta, alkoi Jyrin päässä kuhisemaan. Kuinka paljon kiikkustuolissa harmittaa, jos tämä kortti jää katsomatta? Kuinka hienolta se tuntuisi, jos suunnitelmat toteutuisivat edes lähimain? Mitä sitten, jos homma sakkaakin?

Pahin mahdollinen skenaario, eli hallittavan kokoinen taloudellinen notkahdus ja vuoden päästä uuden työn etsiminen ei puntaroinnin jälkeen tuntunut mahdollisuuksien rinnalla millään tavalla katastrofaaliselta. Käsillä oli kuitenkin niin mielenkiintoinen konsepti, johon Jyri uskoi täysin ja tekemisessä oli kamaritoiminnasta tuttua aktiivista positiivisuutta. Miehet päättivätkin lyödä kättä päälle yhteisen osakkuuden merkiksi.

Jyrillä on omassa kamariverkostossaan paljon onnistuneita ja menestyneitä yrittäjäesimerkkejä, jotka ovat omalta osaltaan olleet lannoittamassa ajatuksen siementä yrittäjyydestä. Ilman näiden ihmisten tukea ja sparrausta olisi yrittäjän alkutaival ollut varmasti kivikkoisempi. Järvinen on ilahtunut, kuinka lähes kaikille toiminnan osa-alueille löytyy yhteistyökumppaneita kamarin kautta.

Kaikki merkit näyttävät siihen suuntaan, että Järvisen ja Hallamaan verkkokauppakeskus Stoorla.fi pääsee aukeamaan suunnitelmien mukaisesti kevään aikana.

Kirjoittaja: Henri Liljeroos

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Puhumalla paremmaksi?

Next Post

Mikko Heikkinen – Johtajaksi kasvanut

Read next

Huomisen Johtaja

Ihminen sivistyy, kun hän voi toteuttaa itseään, kokeilla rajojaan ja kasvaa omiin mittoihinsa niin yksilönä…