Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Lue näköislehti

Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Finlandia-talo täyttyy huippupuhujista

Kutsu.
Julkaistu: 08.10.2014 klo 12:15
Julkaisija: Suomen Nuorkauppakamarit ry

Suomen Nuorkauppakamarit ry:n vuoden päätapahtuma kokoaa Helsinkiin 10.–12.10.2014 yli 650 osallistujaa. Yhdistyksen hallitusvaalien ja kokousviikonlopun myötä valokeilaan nousee paikallinen vaikuttaminen ja vaikutus. Tapahtumaviikonlopun käytännön järjestelyistä vastaa Helsingin Nuorkauppakamari.

Vaalikokoustapahtuma tarjoaa monipuolisen kattauksen koulutuksia ja työpajoja vaikuttavan johtajuuden teemoilla, myös järjestön ulkopuolisille. Nuorkauppakamaritoiminnan ja seminaariviikonlopun tavoitteena on kehittää yhteiskuntaa ja kestävää johtajuutta.

Vaikuttavat kouluttajat

Lauantaina Finlandia-talossa brändätään osaamista, kyseenalaistetaan nykyisiä työtapoja, kannustetaan tekemään asioita ilolla ja intohimolla sekä opitaan hyödyntämään erilaisuutta Mika MäkeläisenAnne Kukkohovin ja Tom Laineen esimerkein.

Monet puhuvat ja miettivät, mutta vain harvat toimivat. Tekemiseen olisi jo aika herätä, kannustaa yrittäjä ja yhteiskuntavaikuttaja Mika Mäkeläinen. Mäkeläisen mukaan nykyiset työtavat pitäisi kyseenalaistaa ja siirtyä ajan mittaamisesta aikaansaannosten mittaamiseen. Mäkeläinen valittiin 40 lupaavimman eurooppalaisen nuoren johtajan joukkoon vuonna 2012 ja hän oli seuraavana vuonna ilmestyneen Taivas+Helvetti-kirjan kirjoittaja.

Miten osaaminen nostetaan esille sosiaalisessa mediassa tai miten brändäät itsesi? Niistä kertoo ehkä Suomen verkostoitunein sosiaalisen median asiantuntija Tom Laine, HC Service Oy:n pääomistaja.

Anne Kukkohovi ohjeistaa osallistujia tekemään sitä mitä haluat ja menestymään. Kukkohovi kertoo oman yrittäjyysuran kautta mitä muuta kuin nöyryyttä ja päämäärätietoisuutta tarvitaan menestyvän toiminnan luotsaamiseen.

Toimittajat ovat tervetulleita kuuntelemaan huippukoulutuksia lauantaina 11.10.2014 klo 9.00–16.00 välillä.

Lauantaina ohjelmassa on kaikkiaan 16 koulutusluentoa. Lisää tapahtumasta www.ele2014.fi.

Lisätietoja:

Kokouspäällikkö Rasmus Nybergh, rasmus.nybergh@gmail.com, puh. 040 512 5575

Suomen Nuorkauppakamarit ry viestintäjohtaja Juhana Peltomaa, juhana.peltomaa@jci.fi, puh. 050 594 5543

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Nuori Johtajuus –seminaari 5.11. Helsingissä

Next Post

YK:n MY World 2015 -kysely kartoittaa tulevaisuuden maailmaa

Read next