Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta
Suomen Nuorkauppakamarien digilehti johtajuudesta

Kirjavinkkejä

Espoon Nuorkauppakamarin kirjaklubi starttasi keväällä 2023. Se lähti ajatuksesta lukea yhdessä liike-elämään ja itsensä kehittämiseen liittyvää kirjallisuutta, ja jutella niistä jälkeenpäin porukalla. Kirjat sovitaan aina yhdessä. Kirjakerhon tavoitteena on lukea tänä vuonna ainakin 4 kirjaa ja tavata niiden tiimoilta. Näin kirjakerholaiset pääsevät vaihtamaan ajatuksia luetusta ja nauttimaan kirjoista yhdessä. Hienoa on, että jokainen tulkitsee kirjaa eri tavalla, minkä vuoksi kirjapiirin tapaamiset tuovat hyvää keskustelua ja ajatusten vaihtoa.

Tämänkertaisessa Johtajan kirjavinkkijulkaisussa ovat Espoon Nuorkauppakamarin kirjaklubin Katrina Vanalan ja Tuomo Halosen arvostelemat teokset sekä päätoimittaja Heikki Liukkosen valitsemat kirjaideat.

Sun Tzu, Sodankäynnin taito

Vaikka klassikkokirja Sun Tzun the Art of War eli sodankäynnin taito on tuhansia vuosia vanha sodankäynnin opas, voi siitä kuitenkin saada ajatuksia nykyaikaan. Sen tärkeimmät opit eivät ole vanhasta sodankäynnistä, vaan strategioista. Miten strategioita luodaan, millä ja miten voidaan voittaa sekä mitkä asiat eri strategioissa  ovat tärkeitä? Myös omien heikkouksien ja vahvuuksien tuntemisen merkitystä painotetaan.

Jokainen tulkitsee teoksen omalla tavallaan omien ajatusten ja kokemuksien kautta.  Kirja voi jäädä pintapuoliseksi kertomukseksi niille, kenelle metaforat ovat hankala tapa ajatella asioita. Niille, jotka pääsevät astetta syvemmälle, se tarjoaa mahdollisuuden syventyä strategisiin ajatuksiin. Sun Tzun sodankäynnin taito on teoksena sellainen, johon voi palata aina uudestaan, kun tarvitsee oivalluksia strategiasta ”Voittamattomuus perustuu puolustukseen, voiton mahdollisuus hyökkäykseen.”

Katrina Vanala

Aki Hintsa, Menestyksen anatomia

”Jumala, jos olet olemassa, junaile minut lääkikseen”, Aki Hintsa rukoili lukion jälkeen. Silloin hän ei tiennyt, miten kauaskantoisia seuraukset olisivat. Kului noin 15 vuotta ja Hinsa huomasi olevansa lääkärinä matkalla lähetystyöhön Etiopiaan, jossa myöhemmin tutustui Haile Gebrselassieen. Hänen elämäänsä seuratessaan Hintsa päätyi ratkaisemaan ihmisen hyvinvoinnin salaisuuden – syntyi menestyksen ympyrä. Eräänä päivänä Mika Häkkinen pyysi Hintsaa kanssaan juttelemaan ja Hintsalle avautui mahdollisuus kokeilla teoriaansa käytännössä. Hintsa toimi vuosia formulamaailman huipulla ja pääsi todistamaan usean kuljettajan kanssa menestyksen ympyrän toimivuuden.

Kirja kertoo mielenkiintoisen elämäntarinan ja antaa lukijalleen eväitä oman hyvinvointinsa parantamiseen valaisevien esimerkkien avulla. Kirja laittaa myös kysymään: kuka olen, mitä haluan, hallitsenko elämääni. Kirjan kautta lukija pääsee sisälle maailmaan, jonka Hintsa tiivistää seuraavasti: ”Menestys on hyvinvoinnin sivutuote”.

Tuomo Halonen

Arnold Schwarzenegger, Ajattele isosti – 7 oppia menestymiseen

Suosittelen vahvasti tätä syksyn uutuuskirjaa, Arnold Schwarzeneggerin Ajattele isosti – 7 oppia menestymiseen kenelle tahansa, jolla on saavuttamattomia, kaukaisiakin haaveita, ja joka kokee kenties pahasti epäonnistuneensa sekä haluaa ehkä muutosta elämäänsä.
Kuten kirjailija itsekin painottaa, kyseessä ei ole stereotyyppinen elämäntaito- tai self help -opas, vaan hänen näyttävän elämänkokemuksensa kirkastama ja humaani kirja visioiden ja tavoitteiden asettamisesta, suunnitelmista niitä kohti, ahkerasta työn tekemisestä, mielen lujuudesta, epäonnistumisten merkityksestä, epäröijien kirityksestä ja auttamisen tärkeydestä.
Joku vailla parempaa tietoa saattaisi ajatella, että hyvä on rikkaan amerikkalaisen huudella, kuinka meidän pitäisi elää. Virhe! Arnold Schwarzenegger syntyi ja kasvoi köyhissä oloissa pienessä itävaltalaiskylässä, eikä osannut edes kunnolla englantia muuttaessaan Yhdysvaltoihin. Siellä hän onnistui noista välttävistä lähtökohdista nousemaan huipulle usealla hyvin erilaisella elämänalueella: kehonrakennuksessa, elokuvanäyttelijänä ja politiikassa.
Tämä on erityisen terveellinen kirja heille, jotka saattavat ajatella, että elämä olisi vain onnesta ja sattumasta kiinni, eikä sen kulkuun voi lainkaan itse vaikuttaa.
”Saavuttaa voi melkein mitä vain, kun sitä tarpeeksi haluaa.”

Heikki Liukkonen

Sampo Sammalisto, Viisas pääsee vähemmällä 2.0

Vaikka jo edellisessä kirja-arvostelussa annan vihjeen, että runsailla elämänhallinnan kirjoilla ja self help -oppailla ei välttämättä ole yleisesti kovin hyvä maine, rohkenen nostaa silti itsensä johtamisen kirjojen laajasta kategoriasta tämän luku- tai kuunteluidean.

Sampo Sammaliston Viisas pääsee vähemmällä 2.0 – 52 päivitettyä vinkkiä tehokkaampaan ja onnellisempaan elämään on eheä kokonaisuus pohdiskeltuja, perusteltuja ja havainnollisesti esitettyjä keinoja tehostaa ja järkevöittää omaa työskentelyä. 52 keinoa sisältävät varmasti usealle jotakin uutta ja oivalluttavaa, kuten sähköpostin ja muiden viestintävälineiden tehokkaan käytön, keskittymisen järjestämisen, hybridityön, delegoinnin, priorisoinnin, Parkinsonin lain ja Pareton periaatteen.

Viisas pääsee vähemmällä 2.0 sopii hyvin itsensä johtamisen käytännön oppaaksi ja arkisen ahertamisen apuvälineeksi esimerkiksi sen jälkeen, kun tavoitteet, unelmat ja mielen lujuus on kirkastettu Arnold Swarzeneggerin  Ajattele isosti – 7 oppia menestymiseen -kirjan avulla.

Heikki Liukkonen

Share this article
Shareable URL
Prev Post

Kamaritoiminta ennen someaikaa 

Next Post

Mies, joka oppi pitämään ylämäistä

Read next